Vuosi sitten kirjoittelin jo täällä blogissa nyt neljänkymmenen vuoden takaisesta talvilintujen uusintalaskentaviikonlopusta. Silloin sukset olivat mukana jokaisella, siis Sepolla, Jarilla ja miulla, ja laskennan kohteena oli ensiksi Perniön Hamarijärven itäpuolinen metsäalue.
Hiihtely järvenrantasoilla ja metsissä oli aluksi ihan leppoisaa, mitä nyt järven jäälle lumen alle oli noussut vettä. Se pakotti ensialkuun raapimaan jäätyvät paakut suksien pohjista.
Teerien jälkiä näkyi lumella ja seitsentoistalintuinen parvikin lähti meitä karkuun.
Suomaisemat olivat hienoja joskin kovin linnuttomia.
Mutta kaikkien vaellusten perinteinen taitotesti, puron ylitys osoittautui kovaksi haasteeksi.
Sepe oli Jaria nopeampi ja heittäytyi rantapenkalle jään pettäessä.
Tosin varusteita ei siinä ehtinyt kovin varovasti asetella ensin
Jäljistä näkee miten lumilippa oli peittänyt todellisen puron reunan ja yllätti hiihtäjät.
Sukset näyttivät karuilta, monot olivat täynnä vettä ja sukatkin oli kierrettävä käsin kuiviksi. Paljain jaloin pirteässä pakkasessa...
Pitoa riitti muttei luistoa.
Silti seuraavana päivänä kävimme laskemassa vähintään yhtä haastavan reitin Varesjokinotkossa, sillä kertaa kasteet tulivat ylhäältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.