25.3.2017

Lintumuisteluita XXXVII







24.3.2010 aamulla oli kolmisen pakkasastetta, tuuli yhä pohjoisessa, pilvipeite harvaa. Nyt retkeilimme kunnolla, aamukuudesta lähelle iltakahdeksaa. Tyypillistä ulkosaariston kevätliikettä oli ilmassa.


Pari yksittäistä merihanhea muutti päivän mittaan koilliseen, samoin kevään ensimmäinen meriharakkani. Pulmusia oli viitisen kappaletta muutolla aamupuolella. Ristisorsia oli tullut paikalliseksi kaksi ja kaksi harmaahaikaraakin kyhjötti eräällä pikkuluodolla saaren koillispuolella.


Eilisistä Hessun löydöistä mekin kuittasimme nyt lapasotkan, kaikkiaan niitä oli kolme, ja pari haapanaa oli muutollakin. Pilkkasiipien määrä kasvoi yli kolmeenkymmeneen. Haahkojen määrä oli kasvanut yli tuhannella, muutto oli kuitenkin vähäistä. Allejakin näkyi jo 1400. Petolinnuista runsain oli tavan mukaan merikotka, niitä näkyi viisitoista. Sinisuohaukkakoiras kierteli ensin Ormskärissä ja tuli sitten pääsaarelle, mistä nappasi ainakin kolmesti saalista, kaikki se söi joten nälkä taisi olla melkoinen. Sarvipöllökin liikkui kylällä, Ormskärille sen ei olisi hyvä mennä, siellä paikallinen huuhkaja päivysti taas iltahämärissä.


Kangaskiurut olivat paikalla edelleen, lisänä yksi muuttaja. Kulorastaita oli kolme, samoin rautiaisia, punarintoja jo seitsemän. Mustarastas oli runsain varpuslintu, sata paikallista kaiveli lehtiä ympäri saarta. Muiden toimesta löytyi vielä kaksi muuttavaa vuorihemppoa, yksi muuttava hiirihaukka, muuttava vanha naurulokki ja joku kuikkalintu. Kaikkiaan päivän lajimäärä nousi viiteenkymmeneenneljään.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.