24.3.2017

Lintumuisteluita XXXVI



( riskilöitä näkyi jo tulomatkalla ja niitä oli ollut tammikuussakin )



23.3.2010, tiistaiaamuna, olin lähtenyt kotoa Vantaalta puoli viiden aikaan tarkoituksena päästä Utöseen. Päivä oli jo pidentynyt sen verran että automatkan loppupuoli oli valoisaa. Muutaman korpin, lokin, kyhmärin ja uuttukyyhkyn sekä yksittäisen kiurun huomasin jo autosta. Yhteysalus lähti puoli yhdeksän, mukana myös Sepe ja Helstolan Jari, viimemainittu ihan omalla retkellään. Tämä ei ollut miulle vuoden ensimmäinen retki saareen, olin ollut siellä jo tammikuussa.


Kun Hessu on mukana, laivan kannella on aina staijaaja. Mie otin paljon rauhallisemmin, mutta näin sentään kevään ensimmäiset töyhtöhyyppäni muutolla Bokullan selällä. Perille tulimme yhden maissa, Hessu keskittyi retkeilyyn, me Sepen kanssa käynnistyimme verkkaisemmin. Saaren vesille oli kerääntynyt jäiden tuomana paljon vesilintuja, haahkoja 1500, alleja 800 ja telkkiä 600, kyhmyjoutseniakin 70. Joukossa oli muutakin, haapana, lapasotka, pilkkasiipipari ja pari ruokkia jotka jäivät meiltä vielä näkemättä. Uiveloita ja tukkakoskeloita mekin onnistuimme näkemään.


Saarta kompaten mekin löysimme lehtokurpan, kolme kangaskiurua, kulorastaan ja pajusirkun. Tulopäivä oli alkukeväisen kolea, tuuli pohjoisesta, jäitä paljon ja taivas kirkas. Kevättä olimme vastassa, saa nähdä tuliko se meitä vastaan...


***


( tämä olisi haahkamuuton aikaa, kylmä niitä nyt pidätteli )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.