( tuon oikeanpuoleisen rakennuksen oikeanpuoleinen pääty oli silloinen asema )
29.12.1970: Jurmon retki jatkui,
päivätkin alkoivat jo havaittavasti pidentyä. Tosin suuren osan
päivästä pilasi tällä kertaa lumisade, tauot olivat lyhyitä ja
sadekuurot pitkiä. Pakkasta oli kolmisen astetta, tuuli idästä
kolme, neljä boforia. Näkyvyys oli vaihtelevaa, sateettomina
hetkinä saattoi nähdä Utöseen asti. Ulkoilua sade ei estänyt,
maastossa oltiin puoli kymmenestä puoli viiteen.
Linnut eivät olleet niin helppoja kuin
eilen. Kautta linjan lajien yksilömäärät jäivät hieman pienemmiksi, monet jäivät kokonaan näkemättä ja eiliseen
verrattuna ainoa uusi laji oli punatulkku. Tosin talitiaisia
merkittiin kaavakkeelle neljätoista eilisen kolmentoista sijaan,
mutta ehkä joku niistä on laskettu kahteen kertaan... Lajimäärä
jäi kolmeentoista eli lähelle tämän retken keskiarvoa.
Päivän merisirreistä yksi löytyi
Itäriutan kärjestä ja kuuden yksilön parvi Länsiriutan kärjestä.
Koko saari oli siis käveltävä päästä päähän ne nähdäkseen.
Kyllähän sitä tuohon aikaan mielellään kävelikin, saarihan oli
miulle vielä uusi, maisemat todella erikoisia kun männikön
istutuksestakin oli vasta 35 vuotta ja erittäin köyhässä
maaperässä se ei ollut kasvanut monessa paikassa kunnolla kolmen
metrin korkuiseksi. Se ei ollut ehtinyt siementää vielä yhtään
tainta nummelle jonka vapaana liikkuva karja – kesäisin lehmät,
ympärivuotisemmin lampaat - piti avoimena. Maisema oli sellainen
kuin Lapissa sanottiin olevan, miehän en ollut tuohon aikaan käynyt
vielä sielläkään. Saarta ennen peittäneestä metsästä oli
muistona vain yksinäinen Jurmon Mänty saaren itäosan nummella.
Tuohon aikaan se oli vielä hyväkuntoinen ja sen leveä tasainen latva näkyi saarensa
maamerkkinä kauas ympäröivälle merelle. Kasvihuoneilmiön
vahvistamat myrskyt runtelivat sen sitten tulevina vuosikymmeninä
pala kerrallaan kokonaan pois.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.