27.12.2016

Vihkoon vietyä XCI







27.12.1970: Miehitys vaihtui ja intoa uhkuen ulkoiltiin nyt yhdeksästä puoli neljään, toki välissä oli kolmen vartin tee/kahvitauko. Lämpötila ulkona pysytteli juuri ja juuri nollan alapuolella, tuuli lännessä, taivas pilvessä ja näkyvyys kohtalaisena.


Saari oli köyhä linnuista edelleen. Alleja oli vedessä edelleen eniten, havainnot heinäsorsista, telkistä ja haahkoista jäivät hyvin vähäisiksi. Meri- ja harmaalokkeja oli hieman enemmän kuin joulunpyhinä mutta muutosta ei voi puhua.


Teeriä oli Harjun laella yhdeksäntoista, niistä edelleen vain viisi naarasta. Käpytikka männikössä oli jäänyt taas yksin, kaveri oli jatkanut matkaa. Vihervarpusten määrä oli noussut kolmeenkymmeneen, niiden asemapaikka oli edelleen leppälehdossa, lepän siemenet ovat lajin mieliravintoa.


Viherpeippo viihtyi aseman pihalla teetauon aikaan, talitiaisia kierteli kylän ja männikön väliä kymmenkunta. Lounaisriutalla käynti tuotti vain kaksi pulmusta, rannat olivat edelleen jäässä. Veko ja Hessu näkivät Molkkuniemessä jonkun petolinnun. Sen laji piti jättää avoimeksi koska toinen epäili sitä kanahaukaksi ja toinen suopöllöksi... Päivän lajimäärä jäi kolmeentoista.


***



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.