26.12.2016

Vihkoon vietyä XC






26.12.1970: Tapaninpäivänä oli hieman lauhempaa, pakkasta kolme astetta aamulla ja illalla enää puolitoista. Tuuli kääntyi päivän mittaan lännestä lounaaseen ja keveni vain pariin boforiin. Taivas pysytteli puolipilvisen, pilvisen vaiheilla ja näkyvyys hyvänä.


Vaikka komppasimme kello 9:50 alkaen 14:40 asti eli eilistä selvästi pidempään, ei lajistoa kertynyt kuin yhdentoista eri lajin verran. Alleja oli eniten vedessä, maalla taas teeriä. Leppälehdossa oli nyt kymmenkunta vihervarpusta ja saaren ylikin muutti kuuden cardueliksen parvi, parven laji jäi avoimeksi.


Käpytikkoja oli männikössä edelleen kaksi naarasta, retken uutuutena punatulkku aamulla aseman pihassa. Eilinen mustarastas oli tullut täksi päiväksi Per Mattssonin navetan tunkiota tonkimaan.


Illalla taisi tulla asemalle uutta porukkaa, Vänskän Veijo ja Karhun Heikki. Opa taisi lähteä takaisin Turkuun seuraavana aamuna. Miulla oli tähän aikaan jo eväät vähissä ja säännöstelin aika tarkkaan kaikkea syömääni jotta varastot riittäisivät retken loppuun asti. Lähtiessä oli tapahtunut selvä mitoitusvirhe kun en koskaan ennen ollut näin pitkään yhtäjaksoisesti retkellä kauppojen kantamattomissa. Tuo paasto näkyi sitten tulevina vuosina retkilläni niin että pitkään miulla oli aina mukana vähintään puolitoistakertainen ruokavarasto. Vasta näin vanhemmalla iällä olen oppinut mitoittamaan sen tasan retken tarpeen mukaiseksi.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.