20.12.2016

Vihkoon vietyä LXXXIV






20.12.1975: Yö ja aamu oli heikkotuulinen ja retken mitassa erittäin kylmä. Päivän mittaan tuuli kääntyi lounaaseen ja yltyi entisiin lukemiin, pakkanenkin lauhtui pariksi lämpöasteeksi.


Retkellä ulkona oltiin taas yhdeksästä neljään. Kävelijöitä oli kahdessa porukassa ja iltapuolen pari viimeistä tuntia Esko ja Osku pyydystelivät pihan lintuja siemenpyydyksellä rengastettaviksi, saivatkin kiinni ainakin neljä kottaraista ja mustarastaskoiraan.


Tarkkailutehon lisäys ei lintujen määrää kasvattanut. Merimetsoja näkyi vain seitsemäntoista, niistä tusina idän, loput lännen vakiopaikoilla. Heinäsorsiakin oli taas vain 69 kun edellisinä päivinä niitä oli ollut sadan kahta puolta. Telkät, allit ja tukkasotkat löydettiin entisiltä sijoiltaan, samoin haahkat ja kyhmyjoutsenet. Koskeloita ei löytynyt kuin yksi määrittämätön.


Kovempi tarkkailuteho näkyi riskilöiden määrässä, niitä löytyi viisi joista neljä hajamuuttajaa lennossa länteen merellä. Naurulokkeja löytyi myös kahdeksan, enemmän kuin yhtenäkään päivänä tällä retkellä. Niistäkin viisi oli muutolla länteen. Tehokkuus näkyi siinäkin että saaren ainoa teeri havaittiin yhtaikaa kolmelta eri suunnalta. Kanahaukka nähtiin ainakin kymmenen kertaa, mutta samasta linnusta taisi olla kysymys. Nopeasti se haahka oli sulanut ja mieli teki taas uutta saalista.


Lumipeite teki kurppajahdin helpommaksi kun jäljet näkyivät sulapaikkojen ympärillä. Lehtokurpasta havainnot jäivätkin vain jälkiin, mutta taivaanvuohi nousi ilmaan erään kämmenenkokoisen sulasilmäkkeen laidasta Sorgenin lehdosta. Muistoksi se jätti pitkän ulosteviivan. Enemmän senkin jälkiä oli pitkin Suolta tulevan ojan reunoja, minne se nytkin paetessaan suunnisti.


Pikkulintuja saaressa oli edelleen vähän. Talitiaisia laskettiin nyt isommalla joukolla neljätoista, kuusitiaisia kahdeksan joista viiden parvi oli liikkeessä lounaaseen länsikankaan katajia pitkin. Viherpeippoja ja vihervarpusia näkyi vain yksi kumpaakin, urpiaisia sentään kahdeksan irtolintua. Pihalla siemeniä söivät tutut seitsemän kottaraista ja mustarastas jotka siis suurelta osin saatiin kiinnikin. Parikymmentä pikkulintua näkyi Haahkasaarella lentämässä, nekin lienevät olleen urpiaisia. Lajimäärä jäi kahteenkymmeneenkahteen, samaan kuin eilenkin.


***





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.