16.12.2016

Vihkoon vietyä LXXX






16.12.1975: Aamu avautui selkeänä, tuuli oli vaimentunut juuri ja juuri alle kuuden boforin. Lämpöä oli kolme astetta. Aloitin yhdeksän aikaan kuten eilenkin kylän ja männikön kautta itäpäähän suuntautuvalla kierroksella. Kalalokkeja muutteli yhä länteen tai lounaaseen, muutama urpiainenkin oli muutolla. Pohjoisrannalla oli pari tukkakoskeloa, isokoskelo ja onnekas merimetso kalastamassa. Viimemainittu sai ison simpun jonka nielemisessä sillä olikin kova työ kun toinen levitteli kiduksiaan minkä pystyi ettei kurkkuun mahtuisi.


Itäriutan kärjessä ui tällä kertaa pilkkasiipinaaras, merimetsoja oli vakiokivillään parikymmentä ja viisi tukkakoskeloa löytyi täältäkin. Yksi viherpeippo piilotteli itäriutan katajassa, ehkä se oli juuri tullut saareen. Muutama urpiainen muutti yli täälläkin.


Metsien kautta tulin takaisin kylälle. Oli pakko kun puolilta päivin alkoi sataa ja vesi pääsi sisälle kaukoputkeen joten sillä ei tehnyt nyt mitään. Jätin sen kämpälle kaminan viereen avattuna kuivumaan. Suon laidassa oli retken ensimmäinen vihervarpunen, kylällä kottaraisia edelleen seitsemän. Suojaisella eteläpuolella oli parvi alleja ja isompi ryhmä heinäsorsia. Riskilä ui tällä kertaa täällä.


Järven tienoilla oli tälläkin kertaa tunturipöllö, mutta yksilö oli vanha naaras. Se oli hyvin arka ja vaihtoi nopeasti paikkaa Joutsenlammen tietämiin vakiokiven viereen. Ehkä se oli juuri saareen laskeutunut. Lounaisriutan suojapuolelta löytyi kolme rauhallisesti ruokailevaa merisirriä, tuttu mahansa tummaksi tahrinut oli taas mukana. Kolmisenkymmentä merimetsoa oli edelleen lännenkin vakiokivillä. Tihku jatkui sitkeänä koko iltakierroksen. Piti toivoa että vaatetus kuivuisi yön aikana kaminan lämmössä.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.