11.12.2016

Vihkoon vietyä LXXV



( muutama alli merellä taas pyrähteli )


11.12.1975: Tuuli oli yön aikana hellittänyt kolmeen boforiin, pilvisyyskin oli jo yläpilveä aamulla. Kaunista ilmaa ei kuitenkaan ollut tulossa, päivän mittaan tuuli kääntyi lounaaseen, yltyi ja alkoi työntää päälle seuraavaa matalaa paksunevine pilvineen. Kun tuuli oli heikompaa, myös kämppä oli hieman eilistä siedettävämpi herätessä, mutta ei siinä monen lämpöasteen porrasta ollut ulkolämpötilaan verrattuna, kunhan plussan puolella oltiin. Sisälle ei kuitenkaan tehnyt mieli jäädä lorvimaan, hyvin pukeutuneena ulkona oli mukavampaa.


Länsikierroksen teimme taas samaan tahtiin kuin eilen. Retkelle uusina löysimme tukkasotkaparin, tukkakoskelon ja haahkojen joukkoon oli ilmaantunut kolme vanhaa koirasta, niitä ei noihin aikoihin talvella juuri nähnyt. Kylällä uusina oli viherpeippo ja mustarastas. Kottaraisten määrä oli pudonnut seitsemään.


Etelärannan kautta kiertäen löytyi retkilajeja enemmänkin, muutama telkkä, yksi pilkkasiipi, kiuru, joku pikkurastas joka putosi matkalta levolle Sorgenin lehtoon. Kun sitä sieltä turhaan etsimme, ilmaan nousikin lehtokurppa.

Taas kävimme päivällä asemalla evästauolla ja sen jälkeen iltakierroksen eilisin askelmerkein. Niin tarkkoja ne olivat ettei itäkierrokselta tullut mitään retkelle uutta. Kovin tyhjää siellä oli vaikka tuuli oli nyt iltapäivällä kääntynyt lounaaseen. Aamun ansiosta päivän lajimäärä nousi kahteenkymmeneenviiteen, vaikka lehtokurppa jäi tänään ainoaksi kahlaajaksi, eiliset löydöt olivat keksineet itselleen paremmat piilot.


***


( joulukuinen Jurmon eteläranta, aurinko pysyy matalalla päivälläkin )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.