9.12.2016

Vihkoon vietyä LXXIII




( päivän ykköslaji )


9.12.1995: Tiiviin työruuhkan takia joulukuun retkiä on vähän hankala vihoista löytää. Tämä taisi olla viikonloppua, lauantai, ja kävelimme tietysti koiran kanssa pitkän vakiokierroksemme Myyrmäestä Pitkäkoskelle, sieltä Silvolan altaan vieritse Vantaankoskelle ja sieltä takaisin kotia kohti. Säätä ei voi valita mutta ei tuo huonokaan ollut, aste pakkasta, toki pilvistä ja heikkoa lumisadetta. Tyyntä oli joten vähät lintujen äänet sentään kuuli. Lumisade rajoitti näkyvyyttä, mutta nämä vakiokierrokset olivat ihan lähilinnuston laskentaa varten eikä miulla koskaan ollut niillä kiikaria kummempaa optista varustusta mukana. Sitäkin käytin hyvin säästeliäästi, vain hankalampiin määrityksiin tai jonkun ruokintapaikan tarkkailuun vähän kauempaa.


Pitkäkoskella oli tietysti koskikaroja, nyt kaksi lintua ja Vantaankoskella lisää, peräti neljä. Räkättejä oli liikkeellä heti alusta alkaen pienin parvin. Myös tilhiä löytyi, mutta vain asutusten luota pihapihlajista. Marjoja siis oli tarjolla ja niiden mukana tietysti mustarastaita ja punatulkkujakin riitti runsaanpuoleisesti.


Tali- ja sinitiaiset olivat tällaisten vakiokierrosten runkolajeja, niitä näkyi sekä metsissä että pihoilla. Pieni maaseutuosuus piti myös keltasirkut listoilla mukana, taajamaosuuksilta ne olivat lähes kadonneet. Katoamassa olivat myös varpuset, niitä oli vielä paikoin vanhemman omakotiasutuksen säilyneissä pensasaidoissa.


Muita tällaisten reittien vakiolajeja olivat varikset ja harakat. Niitä näki harvakseen asutuksen kylkiäisinä, samoin viherpeippoja joita oli siellä missä lintuja tavallisimmin ruokittiin. Tämän reitin vähäiset metsäosuudet riittivät muutamalle hippiäiselle, kuusi- ja hömötiaiselle sekä närhelle. Ylilentäjiäkin löytyi, yksi harmaalokki ja jonkin verran urpiaisia, niitä tosin vain parin linnun porukoissa, suurin parvi taisi olla kymmenen lintua.


Kaikkiaan tuo kierros tuotti 18 lajista peräti 806 lintua, kärjessä olivat räkätit 247, tilhet 128 ja talitiaiset 107 yksilöllä. Kuusi koskikaraa oli hyvä muttei mitenkään tavaton tulos.


***


( närhiä löytyi peräti kolme )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.