Vihkoon vietyä XLVIII

2.11.1974: Heräsin Jurmossa. Eilinen päivä oli mennyt matkaan yhteysaluksella Turusta saarelle, mukana oli Pihajoen Ossi, pitkäaikainen TLY:n rahastonhoitaja, mie olin tuohon aikaan yhdistyksen sihteeri. Perillä Jurmossa olimme puoli viideltä ja ainoa 'retkemme' saaressa oli tavaroiden kantaminen satamasta asemalle. Ossi oli muuten ollut kanssani retkellä Jurmossa aiemminkin, ihan ensimmäisellä retkelläni saareen joulukuussa 1970. Kaksistaan olimme silloin joulun asemalla viettäneet.

Aamu aukeni pilvisenä, tihkuisena ja koillistuulisena, lämpöä oli nelisen astetta. Ei meitä tihkuilu häirinnyt, aamukahdeksalta lähdimme saarta komppaamaan. Muutosta vinkkinä oli kylän yltä kuulunut pulmusen ääni, kaksi lintua näkyikin heti. Männiköstä löytyi päiväunille asettunut Asio, ja lehtokurppa. Hippiäisiä oli vielä toistakymmentä, kolme käpytikkaakin.

Lähdimme itään päin, ja koillistuuli toi saareen kotkan, nuoren maakotkan. Se ehkä jopa pysähtyi jonnekin saarelle, me jatkoimme. Seuraavana muutti vastaan piekana. Sekin jäi etsimään saalista saareen ja löytyi myöhemminkin lekuttelemasta Suon ympäristöstä. Tukkakoskelot tuntuivat olevan runsaita, niitä näkyi pikkuparvin merellä, eniten pohjoisrannalla. Pulmusia tuli vastaan pari isompaakin parvea, Itäsantain edustalla ui kuikka, sannoilla ruokaili tundrakurmitsa.

Kävimme Itäriutallakin mutta aika linnuton se oli ja paluun teimme pitkin etelärantaa. Molkkuniemen edustalla oli vielä härkälintu ja rannasta nousi ilmaan jouhisorsa. Taivaanvuohi oli jo päivän kolmas kahlaajalaji. Tulimme etelästä leppälehtoon ja lepikon länsilaidalta, läheltä Suota, nousi katajien alta näkyviin hetkeksi joku Phylloscopus, pieni, sillä oli hyvin selvä silmäkulmajuova. Harmikseni se tipahti heti takaisin katajien sekaan. Hälytin Opan paikalle, hän komppasi keskemmällä lepikkoa. Yhdessä jahdaten saimme linnun näkösälle kymmenisen kertaa. Sitä oli helppo seurata koska se päästi koko ajan kirkasta kaksitavuista TJIII-HI -ääntä. Linnulla oli siipijuovatkin, yksi selvä ja toinen epäselvempi. Silmäkulmanjuova oli tumman ja vaalean yhdistelmä, hyvin selvä. Muuten lintu oli harmaanvihreä, ei mitenkään räikeän värinen. Pieni se oli uunilinnun sukuiseksi ja pyöreämpikin kuin täkäläiset. Muuten se oli käytökseltään hillittömän vilkas ja eloisa, sen seuraaminen oli todella haastavaa.

( siinä huono kuva kashmirista viikonlopulta )

Nykyisin tämä määritettäisiin selkeästi kashmirinuunilinnuksi, mutta tuohon aikaan sellaista ei lintukirjoissa omana lajinaan ollut vaan sille tarjottiin kirjosiipiuunilinnun lajia. No iloisia olimme sellaisestakin, ei oltu koskaan ennen nähty. Opalle oli tulossa syntymäpäiväkin, 25 vuotta täyteen. Kai tämä oli synttärilahjaksi tarkoitettu.

Vähän evästelemässä kävimme asemalla ja samalla lunttasimme kirjoista että määrityksemme oli aivan oikea. Miulla oli sattumalta mukana Williamsonin pikku tunnistuskirjat ja yksi niistä käsitteli just uunilintuja. Jopa sen kuuluminen itäiseen rotuun näytti selvältä. Mutta ei päivää tähän jätetä, länteen teki mieli vielä lähteä.

Etelärannan edustalla ui haahkoja ja taas noita koskeloita, joku riskiläkin ja vähän alleja. Lounaisriutalle tullessa yllätyimme uudestaan. Siellähän istui valkea pöllö. Tunturipöllö se oli, ja todellakin aivan valkea, eli siis vanha koiras. Semmoistakaan emme olleet ikinä ennen nähneet, toki nuoria lintuja kyllä ainakin mie. Aika arka se oli, lähti meitä karkuun jo runsaan sadan metrin päästä kun riutan rantaa kiersimme. Opa tuntui saavan synttärilahjoja etukäteen enemmänkin. Länsiriutallakin kävimme merisirrien toivossa mutta ei sentään ihan kaikkea saada, tundrakurmitsa oli kuitenkin sielläkin. Tyytyväisinä palailimme Kallioniemen ja sataman sekä nummen kautta takaisin asemalle. Yksinäinen kuikkalintu muutti vielä sataman yli etelään.

Päivän tuloksia laskiessa tukkakoskelosumma nousi 255 lintuun, huippupäivä siis. Isokoskeloitakin oli 106, pulmusia summasimme päivältä 210. Päivän lajimäärä oli ainakin 51.

***

( siinä koirastuntsarin perusilme )