21.11.2016

Vihkoon vietyä LXIII






21.11.1978: Luoteisvirtaus oli pudottanut lämpötilan jo yhteen asteeseen. Taivas oli aamulla pilvetön, tuuli kääntymässä lounaaseen ja näkyvyyttä riitti horisonttiin.


Aamukierros alkoikin tällä kertaa Männiköstä ja leppälehdosta. Kylällä kierteli retkelle uusina kahdeksan kottaraista, männikössä lymyili sarvipöllö joka lähti vasta alle kahden metrin päästä karkuun. Taviokuurnia oli taas tullut kaksi yksilöä. Hippiäiset olivat katoamassa, eilisistä kymmenistä oli jäljellä enää kahdeksan. Rastaita oli tullut lisää, räkättejä oli jo kaksisataa, joukossa kaksi laulurastasta ja yksi punakylki.




Urpiaisia muutti ensi kerran tällä retkellä, kolmekymmentä. Uusi kahlaajalaji löytyi Grundvikista kun taivaanvuohi nousi edestä ilmaan. Kaksi vanhaa kyhmyjoutsenta tuli idästä ja jatkoi saaren rantaa eteläriutan edustalle mistä ne uivat Sandvikharuun. Merimetsot ja allit olivat eilisestä vähentyneet, merisirrien määrä taas tasan sama kuin eilen eli kuusitoista.


Merellä lokkeja oli muutolla enemmän kuin muina päivinä, ei kuitenkaan pariasataa enempää. Niistä yli puolet oli harmaalokkeja. Lintujen lajimäärä oli hiljalleen noussut jo kolmeenkymmeneenkahteen. Nisäkkäitäkin tuli nähdyksi, pari kertaa lepikossa seurasin kesyä kettua, otin kuviakin ilman että se huomasi mitään. Filmi oli kyllä mustavalkoista joten negatiiveja en ole vielä onnistunut löytämään. Oli miulla värirunkokin, mutta siihen en ajoissa ehtinyt telettä vaihtamaan. Toinen nisäkäslaji oli minkki, iltapäivällä Grundvikista löytämäni yksilö pakeni edestäni Grundvikharulle.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.