Vihkoon vietyä XXI

( reittisuunnitelma valmiiksi, tällä kertaa näkyvyys on hyvä )

29.9.1974: Heräsimme Alman kajuutoissa siten että ehdimme ulos saareen seitsemän aikaan. Sää oli sellainen kuin odotimme, viitisentoista astetta lämmintä, tuuli heikkoa kaakosta, täyspilvistä ja pientä tihkuilua. Saaressa on hyvä kärki muutontarkkailuun mutta ei täällä ollut sellaista menoa kuin eilen Lövössä. Vihervarpusia meni yli kolmesataa, peippojakin jonkin verran mutta niin korkealla ettei niitä juuri pystynyt näkemään, ääni vain kuului. Kyyhkyjä ei mennyt enää lainkaan, varpushaukkoja neljä aivan aamulla. Todennäköisesti ne olivat jossakin lähellä yöpyneitä jotka lähtivät etsimään tietä mantereelle.

Miulla oli kaukoputki joten suhteellisen tyvenessä säässä oli hyvä laskea paikallisia vesilintuja eteläpuolen selältä. Silkkiuikkujen joukosta löytyi kolme härkälintua ja kauempana yksi riskiläkin. Eiliset koskelot olivat jatkaneet muualle, runsain vedessä oli haahka 103 yksilöllä. Komppasimme aamun jälkeen paikallisia saaressa kunnes sade yltyi aamukymmenen jälkeen reippaaksi ja palasimme veneelle miettimään mitä seuraavaksi. Päätimme lähteä hieman ulommas, Köpmanskärille. Se on saari jolle aina noilla koulun kevätretkillä teki mieli käydä mutta vain kerran olin ainakin minä vain siellä onnistunut ennen käymään. Se oli pienen matkan päässä etelässä, jo selvästi keskemmällä Hangon läntistä selkää.

( veneretkillä näkee riskilöitä )

Runsaan tunnin ajon jälkeen rantauduimme sinne. Tuuli oli edelleen heikkoa ja se mahdollisti käynnin, vene oli jätettävä ankkuriin ja rantaan mentiin jollalla. Lintuja oli täällä aivan eri tavalla kuin äsken Röörissä, pikkulintuja kuhisi saaren puskissa ja katajissa kymmeniä ellei satamäärin. Runsain taisi olla hippiäinen joita arvioimme puolitoistasataa. Pohjoisesta putosi saareen saman verran kuusitiaisia kahtena isona parvena. Vihervarpusiakin oli toistasataa. Näiden ympärillä kierteli evästä etsien kaksi suopöllöä ja kolme lapinharakkaa.

Kauan emme saaressa uskaltaneet olla, ja olihan tästä lähdettävä kohta takaisinkin päin. Auto oli Kasnäsissa, mutta venettä sinne ei uskallettu enää jättää. Ajomatkalla sinne näimme edelleen haahkoja ja muita vesilintuja, mutta myös muuttajia. Lapinharakka löytyi ylittämässä merenselkää, ja Finnharugrundin rautaisen merimerkin ympärillä pyöri epätoivoinen käpytikka, joka yritti kovin saada otetta siitä. Kynnet pettivät aina ja taas oli lennettävä kierros tolpan ympäri ja yritettävä uudestaan.

Jatkoimme Kasnäsista hieman edemmäs, Salon kaupungin virkistysalueen rantaan. Sinne oli tarkoitus jättää vene siksi aikaa kun porukkamme hoidettaisiin autokyydillä Saloon ja sieltä edelleen kukin kotiinsa. Eihän siellä ollut isoille veneille mitään laituria, joten ankkurin varaan ja köysin rantapuihin kiinnitettynä sai vene jäädä odottamaan omistajansa paluuta. Siinä oli riskinsä ja taisi se vielä realisoitua, eli oli ohi kulkenut kai isompaakin kalustoa jonka peräaallot olivat sitten työntäneet veneen ihan rannan tuntumaan eli pohjasta kiinni matalaan rantasomerikkoon. Oli kuulemma joltinenkin työ saada se siitä sitten irti ja taas liikkeelle. Tällaista oppia taisi tulla monella alkuvuosien retkellä, ja kai suurin opetus sitten seuraavan kevään retkellä Bengtskäriin. Sillä en ollut mukana mutta mukana olleet taitavat muistaa sen retken koko ikänsä...

***