3.9.2016

Vihkoon vietyä XXI






3.9.1974: Työkeikka Halikon piirimielisairaalassa oli takana, samoin tämän nyt koetun tapaan erittäin sateinen kesä. Opinnot olivat taas alkamassa Turussa mutta siihen oli vielä jonkin verran aikaa joten miehän päätin käyttää ne retkeilemässä Jurmon saarella, missäpä muualla. Yhteysalus oli lähtenyt saarta kohti Turusta yhdentoista aikaan ja perillä olin iltakuudelta.


Keli oli saareen tullessa leppoisa joten kun valoisaa aikaa oli vielä pari kolme tuntia, käytin ne retkeilyyn, kunhan ensin tavarani asemalle kannoin. Siihen ei kauaa mennyt koska kunto oli kesän jatkuvan pyöräilyn jälkeen kova. Pari varpushaukkaa, yksi tuulihaukka ja isot parvet keltavästäräkkejä ja rastaita liikehti jo tullessani nummen yllä luomassa painetta.


Muinaismuistolle, saaren huipulle, pysähdyin puoli seitsemältä vähäksi aikaa katsomaan olisiko iltamuutto alkanut, muutama keltavästien pikkuporukka siinä lähteen meni, joten kauempaa idästä näkyneet kaksi tuulihaukkaa ja nuori sinisuohaukka saivat miut pian jatkamaan kävelyä kohti saaren itäosia. Keltavästäräkkejä muutteli verkalleen pitkin rantaa ja eteläpuolelta kuului kaihoisa kuikan huuto.


Itäsannoille tullessa löytyi kahlaajia, muutama tylli ja suosirri, yksinäinen kuovi ja kapustarinta sekä pari rantasipiä. Kuikkaa en merestä löytänyt, mutta kyhmyjoutsenet olivat parvena santojen edustalla, kauempana koskeloita ja haahkoja. Keltavästäräkkiparvia liikkui koko ajan rantaa pitkin, ja kun mie palailin eteläkautta takaisin kylälle ja asemalle, vastaan ehti tulla vielä minkki. Kolme teertä oli suon laidassa, varpushaukka kierteli metsänlaitoja iltapalan toivossa ja sitähän miekin menin sitten asemalle tekemään.


Saarella olivat päivällä retkeilleet ennen tuloani myös Linnan Ari, Kapasen Matti ja Missosen Tapani. Heidän tarkoituksenaan oli lähteä seuraavan aamun yhteysaluksella takaisin Turkuun joten näillä näkymin olisin jatkossa saarella itsekseen nämä tulevat päivät, muita kun ei mukanani tullut. Heidän havaintonsa antoivat luvan odottaa hyvää retkeä.


***





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.