25.8.2016

Vihkoon vietyä XIV



(minne kiuru voisi olla menossa yöllä heinä-elokuun vaihteessa...)


Innostuin tuossa vielä selaamaan nuo vihot syksyiltä 1970 ja -71 keräten talteen muista kuin kahlaajista tekemäni yömuuttohavainnot. Syksy 1970 oli näistä selkeämpi koska havainnointi keskittyi perinteiseen tapaan iltayöhön.


Heinäkuussa ei muita kuin kahlaajia yöllä muuttanut, mutta jo elokuun ensimmäisenä havaittiin ensimmäinen harmaasieppo. Niistä tehtiin havaintoja elokuun loppuun mennessä yhteensä 62, parhaina öinä 19.VIII yksitoista ja 22.VIII kymmenen havaintoa.


Elokuun toisena aloitti sitten peltosirkku ja sen muutto jatkui myös elokuun loppuun. Kaikkiaan siitä tehtiin 228 havaintoa joten se oli tuon syksyn runsain laji yömuuton tarkkailussa. Huippu saavutettiin 17.VIII 25 ja 18.VIII 26 havainnolla. Kolmena muunakin yönä päästiin ainakin 20 havaintoon.


Rastaista punakylki kuultiin ensi kerran 17.VIII ja tarkkailun loppuun mennessä siitä tehtiin 39 havaintoa. Laulurastaskin ehti alkaa 29.VIII ja neljä havaintoa tehtiin elokuun viime öinä. Keltavästäräkki huomattiin ensi kerran 17.VIII ja seitsemästi se huomattiin ennen elokuun loppua.


Muutama erikoisempikin havainto tehtiin, pajulintu ja pajusirkku nyt eivät ole harvinaisia mutta luhtakana 2.VIII yllätti menemällä lahden yli SSW. Niillä taitaa olla tuohon aikaan muuttoa koska muutamaa päivää myöhemmin ilmaantui Halikonlahdelle yksi huutelija ja kuun puolivälissä Perniöön peräti kaksi.





Syksyllä 1971 tarkkailu oli siis koko yön kattavaa aina kun sitä tehtiin ja tämä aiheutti suuria muutoksia tuohon muuttokuvaan joka oli kahtena edellissyksynä muodostunut. Peruslajeista entisellään pysyi peltosirkku. Sitä havaittiin 27.VII lähtien elokuun loppuun 401 kertaa, se oli jälleen runsain yöllä havaittu muuttaja havaintojen määrillä laskettuna. Selkeä huippu sillä oli 16.-17.VIII yöllä, jolloin se havaittiin 79 kertaa. Vielä 18.-19.VIII havaintoja tuli 53 joten aika tarkkaan samaan aikaan huippu oli kuin vuotta aiemminkin. Toinen peruslaji jolla ei muutosta huomattu oli harmaasieppo. 2.VIII lähtien elokuun loppuun siitä tehtiin 120 havaintoa, sen huippuina oli 20.-21.VIII 27 havaintoa ja 26.-27.VIII 25 havaintokertaa.


Rastaatkaan eivät kuuluneet yllättäjiin. Punakylkiä kuultiin 10.VIII lähtien yhteensä 20 kertaa elokuun loppuun, laulurastaasta tehtiin kaksi havaintoa, 20.VIII ja 30.-31.VIII. Räkättikin ehdittiin huomata kerran, 18.-19.VIII. Räyskästä tehtiin heinäkuussa kolme havaintoa, kyseessä lienee normaali pesinnän jälkeinen kiertely. Kalatiira havaittiin yömuutolla kerran, 12.-13.VIII, samoin kurki, 22.-23.VIII.


Selvimmät muutokset huomattiin keltavästäräkillä, västäräkillä ja metsäkirvisellä. Näiden havaintomäärät kasvoivat selvästi, koska huomattiin että ne alkavat liikkua vilkkaasti ennen auringonnousua, varsinkin pilvettöminä aamuöinä. Keltavästäräkistä tehtiin 17.VIII alkaen yhteensä 135 havaintoa, huippuna 27.VIII aamupuoli jolloin laji havaittiin 35 kertaa, useat noista havainnoista koskivat parvia jotka toisinaan nähtiinkin ja muuttajien yksilömäärä oli ehkä parisataa. Metsäkirvinen oli samanlainen aamunvirkku, se aloitti 17.VIII ja kuun loppuun mennessä siitä tehtiin 44 havaintoa yleensä viimeisen yötunnin aikana. Västäräkkikin oli näitä aamuvirkkuja, 21.VIII lähtien siitä tehtiin 18 havaintoa samalla tavalla aamun sarastaessa. Kaikkien näiden muutto jatkui voimistuen vielä auringon noustua kuten monen lintuaseman aamuvakioilla voi myös todeta.


Muitakin aamuvirkkuja oli, haarapääsky huomattiin kerran, tuulihaukkakin kahdesti ennen auringonnousua. Niittykirvinen huomattiin kerran ja yllättäen 10.-11.VIII yksi keltasirkkukin jo. Pajulintu, peippo, pajusirkku, kivitasku ja kehrääjä huomattiin muuttavana kerran. Erikoisia olivat myös aikaiset kiurut, 29.-30.VII muutti yksi keskellä yötä ja 4.-5.VIII vielä toinen.


Kun kahlaajat innostuivat ryntäämään säähäiriöiden aikaan, pikkulintuhavainnot vähenivät. Esimerkiksi vilkkain kahlaajayö 8.-9.VIII oli muuten hiljainen, noiden kahlaajien lisäksi havaittiin vain yhdeksän peltosirkkua. Seuraavana havaintoyönä kello kahden aikaan alkanut säähäiriö pysäytti siihen asti vilkkaasti muuttaneet peltosirkut. Kova tuuli ja sen aiheuttama kohina vei ääniä, mutta ilmeisesti myös linnut pysyivät mieluummin maassa.


Paljon jäi vielä tunnistamattomia havaintoja. Yleensä kyseessä oli äänetön pikkulintu jonka siluetti vain vilahti taivasta tai kuuta vasten. Outoja ääniäkin kuului runsaasti, osa niistä kuulosti kyllä tutuilta mutta määritys ei vain auennut välittömästi. Kuvauksista osa on vieläkin sellaisia etten yhtään tajua mistä lajista voisi olla kysymys...


***




(tuo tuli kerran yössä vierestä ohi, ei sitä muuten olisi tuntenut...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.