24.8.2016

Vihkoon vietyä XII



(lirojen kimityksen kuulee kauempaakin)



Kahlaajien yömuutosta Salon seudulla syksyllä 1970


Eihän tuota yömuuton seurantaa voinut nyt tuohon yhteen syksyyn jättää. Jotakin oli opittu ja toiminta tarkentui. Ainoa tarkkailupiste oli Taka-Kärkänmäellä ja mielessä erityisesti kahlaajien yömuuton seuranta. Yksi rajoite tuli miulle siitä että muutin syyskuun alussa Turkuun aloittamaan opinnot, niinpä keräsin havaintoja ajalta 28.VI – 31.VIII. Lähes kaikki havaintokerrat ovat iltayöstä, vain neljästi tarkkailu jatkui puolenyön jälkeen eikä koskaan aamukahta pidemmälle, piti niitä lehtiäkin jakaa. Kaikkiaan havaintotunteja kertyi 90, niistä kolme kesäkuussa, 22 heinäkuussa ja loput elokuussa. Havaintoöitä oli kesäkuussa yksi, heinäkuussa 12 ja elokuussa 26. Useimmiten olin tuolla yksin mutta toisinaan seurana olivat taas Lintuvuoren Jari, Liikon Jorma, Lehtolan Tapani, Sundholmin Antti ja Rannikon Kari. Perniössä innostuivat yömuuton kuuntelusta Ketolan Eero ja Kangasniemen Jukka, kuuntelupaikkoina heillä oli Hamarinjärvi ja asemanseutu. Heidän havainnoistaan miulla on käytettävissä vain joitakin hajatietoja mutta eivät päässeet tähän juttuun.


Kahlaajahavaintoja kertyi tänä syksynä 164. Syksyn runsain oli taas liro 46 havainnolla, kakkoseksi nousi rantasipi 41 havainnolla, sitten taivaanvuohi 19 ja valkoviklo 12 havainnolla. Kaikkiaan tehtiin havaintoja 18 lajista.


Halikonlahden kahlaajia seurattiin samaan aikaan päivittäin laskemalla paikalliset ja joskus seuraamalla myös päivämuuttoa. Vertaamalla lukuja huomaa että yömuutolta kertyy suhteessa eniten havaintoja vikloista ja erityisesti rantasipistä. Sirrihavaintojen määrä yömuutolla jää suhteessa pienimmäksi, tosin paikallisilla olosuhteilla voi olla osuutta asian sillä päivähavaintojen mukaan sirrit muuttavat keskeltä Halikonlahden laaksoa ja noin kaukaa on hyvin vaikea päätellä onko kuultu heikko sirrin ääni peräisin paikallisesta vai muuttajasta. Paikallisiksi tulkittiin muun muassa kaikki suosirrin havaitut äänet. Vuosi sitten yksi isohko suosirriparvi muutti kyllä suoraan tarkkailupaikan yli.


Noihin aikoihin haaveilin siitä että yhdistämällä yö- ja päivähavainnointi saisi selville paikan kautta muuttavien kahlaajien todellisen määrän. Se taitaa tuolla keinolla jäädä haaveeksi, sen verran raskasta työtä se vaatii. Ehkä tehokas rengastus ja kontrollointi voisi toimia paremmin. Yömuuttohavainnoinnin perusongelma on ettei yksilömääristä saa tarkkaa tietoa, hiljaiset linnut jäävät kokonaan huomaamatta ja määrittämättä ja yksittäinenkin ääni voi tulla isosta porukasta.


Vikani on kuitenkin ehdoton sitoutuminen ihan kaikkeen mihin vain vahingossa ryhdynkin, joten jatkoin tätä yömuuttoprojektia vielä seuraavanakin syksynä keskittyen erityisesti kahlaajiin. Muutkin havainnot kirjasin talteen, saatan joskus palata niihinkin...


***




(töyhtöhyyppää kuulee yömuutolla harvoin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.