23.8.2016

Sadekesän satoa






Taas on vapaa viikko ja aikaa käydä jossakin muuallakin kuin ihan lähinurkissa. Päätinkin tässä käväistä eilen Kiikalannummella kun täällä satoi ja sadealue oli ennusteen mukaan jatkamassa itään päin.

Linnut olivat jo lähteneet, erityisesti Aneriojärven kaakkurit joita käväisin tornista etsimässä, olisi niitä löytänyt pesimäpaikkojen tuntumasta mutten sinne asti ehtinyt kun innostuin testaamaan miten hyvä sienisyksy tämä oikein on. Sitähän on kehuttu jatkuvasti mediassa ja on sieniä ja tatteja näkynyt jopa täällä pääkaupunkiseudullakin.





Pelkkiä kanttarelleja keräilin takakontin isoon koriin eikä pitkää kierrosta tarvinnut tehdä kun jo siinä laidat tulivat vastaan. Siihen jäi tällä kertaa metsälintujen tarkkailu koska piti lähteä sitten saman tien kotiin päin noita perkaamaan.


Totta kai oli laitettava iltapalaksi perinteinen sienikastike parille kaslerpihville, ja loput sitten käsitellään kuivurissa talvivarastoihin. Ensimmäiset suppilovahverotkin olivat jo nousseet joten talvivarastot kasvavat tänä vuonna taas enemmän kuin mitä ovat kuluneet menneen vuoden aikana ja kuivurin pörinää riittää taas parvekkeella pidemmäksi aikaa...


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.