19.8.2016

Vihkoon vietyä VIII






Tasan viisi vuosikymmentä sitten asuimme vielä viimeisiä kuukausia maalla. Retkeilin päivittäin lähimetsissä koulun alkua odotellen. Lajilistat olivat lyhyenpuoleisia jos niitä vertaa näihin päiviin, mutta joukossa oli lajeja joita ei näe täällä pääkaupunkiseudulla työviikon retkillä.


Esimerkiksi 17.8.1966 löysin metsästä koppelon poikueineen. Sitä tuskin enää löytyy noista Sirkkulan ja Karjaskylän välisistä metsistä vaikka miten innokkaasti etsisi. Hiirihaukan sieltä sen sijaan voi vieläkin löytää. Närhikin varmaan on saatavissa listalle, samoin tiltaltti, mutta hömö- ja töyhtötiaiset voivat jo olla kadonneet, sen verran sikäläiset metsät ovat kärsineet.


Oudoin havainto oli tuona päivänä kirjaamani kolmen piekanan parvi, mutta luulen etten tunnistanut niitä oikein ja todellinen laji lienee ollut mehiläishaukka, jonka poikue siinä taisi ylitseni kaarrella. Mehiläishaukkoja muuttaakin tähän aikaan, kuten eilinen havaintoni osoittaa.


19.8.1966 tein taas samantapaisen kierroksen. Hiirihaukka näkyi nytkin, metsot pysyivät piilossa mutta pyy löytyi kyllä, samoin töyhtö- ja hömötiaiset sekä närhi. Keltavästäräkit ja metsäkirviset olivat jo muuttonsa alkaneet. Myös käpytikkoja näkyi päivittäin ja tuo syksy 1966 oli muutenkin hyvä tikkasyksy. Niinpä aloinkin sitten seurailla niitä tarkemmin.


Päivittäin kirjasin jokaisesta tapaamastani tikasta paitsi lajin, myös sen pakoetäisyyden ja korkeuden maasta mistä se lähti. Noita pisteitä sitten kirjasin ruutupaperille ja vähän kerrassaan sain siihen mukavannäköiset kaaret joille pisteet asettuivat. Kesyin oli syksyn mittaan kirjattuna pohjantikka, käpytikka sitten seuraava ja arempia harmaapäätikat sekä palokärjet.


Muutenkin tieteenteko alkoi nousta päähän. Tähän aikaan kirjasin nuo retkihavaintolistani irtolehtiöön suomenkielisin linnunnimin mutta jo 25.8.1966 oli ensimmäinen kerta kun kirjasin havainnot talteen käyttäen tieteellisiä nimiä. Niistä en ole sittemmin enää luopunut vaan tilalle ovat tulleet jopa niiden lyhenteet, ensin nelikirjaimiset, sitten kuusikirjaimiset ja nykyisin noiden yhdistelmät siten että päivän ensimuistiinpano lajista on kuusikirjaimisella lyhenteellä, loput saman lajin havikset nelikirjaimisin lyhentein. Vain kokonaan minulle uudet lajit olen kirjannut ensi kerran havaitessani koko tieteellisellä nimellään muistiinpanoihini.


***




(syksyn 1966 päätutkimuskohteeni)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.