(lintujen vähetessä kuvattiin sitten poroja)
13.8.1973 herätessämme Utsjoen
kirkonkylän tuntumassa oli jonkinlainen kliimaksin jälkeinen
krapula. Viikko oli jo takana ja oli aika lähteä takaisin kohti
etelää. Sitä ennen teki mieli etsiä vielä puuttuvia Lapin lajeja
joista huomattavin oli tietysti kiiruna, ja olisihan ainakin miun
mukava löytää esimerkiksi tunturikihu Suomenkin puolelta.
Ajoimmekin sitten Utsjokea hiljalleen
etelään. Piekanoita näkyi vähän väliä, päivän mittaan niitä
löytyi kahdeksan. Taisivat olla jo kerääntymässä pois
kesäreviireiltään muuttoa ennakoiden. Sen sijaan kihuja ei näkynyt
kuten ei myyriä tai sopuleitakaan. Räystäspääskyt alkoivat
parveutua, samoin niittykirviset. Vielä näkyi pohjoisellakin
taivaalla pari tervapääskyä, pusikoista puoli tusinaa sinirintaa.
Käkikin näkyi Utsjoen Säytsjärvellä.
Metsänreunoista löytyi taas
lapintiaisia, tilhiä ja kuukkeleita. Lapinsirkut olivat
parveutumassa täälläkin, päivän mittaan kirjasimme niitä 60
yksilöä. Soille ja vesille kiikaroimme mutta anti oli jo tuttua,
vähän haapanoita, jouhisorsia, pari alliakin, kahlaajista eniten
valkovikloja, enää yksi pikkukuovi ja mustaviklo.
Kiirunaa lähdimme etsimään Kiilopään
huipulta missä Kari oli sen aiemminkin nähnyt. Nyt emme kuitenkaan
onnistuneet sitä löytämään. Kapustarintoja riitti kyllä
tunturinummella ja peräti kuusitoista keräkurmitsaakin, kai nekin
jo valmistautumassa poismuuttoon. Aikataulu alkoi ahdistaa ja oli
ajettava etelämmäs ennen kuin pysähdyimme yöpymään.
Sodankylässä huomasimme taas tieliikenteen uhrin, pysähdyimme
määrittämään oudon linnun ja se osoittautui pohjansirkuksi.
Nuori lintu oli juuri kuollut keskelle tietä. Yöpymään jäimme
vasta Pelkosenniemen Saunavaaran kohdalla.
14.8.1973 paluu kohti etelää jatkui.
Aamuteellä (Kari sekä Markku taisivat kyllä juoda kahvia)
ylitsemme muutti 26 töyhtöhyyppää etelään, sinnehän mekin
sitten perässä. Kemijärven Vuostimossa yli lensi ampuhaukka ja
käkikin näyttäytyi taas tien varressa. Posion Lehtiniemessä
pysähdyimme katsomaan kalasääskeä ja samalla törmäpääskykoloniaa
missä oli vielä puolessa koloista poikaset sisällä.
Näin etelämpänä yleisimmäksi
pääskyksi vaihtui haarapääsky, tienvarsille taas tuli enemmän
tavallisia västäräkkejä. Varikset runsastuivat ja korpit
harvenivat, urpiaisetkin alkoivat harvinaistua ja yhden järrin
vastapainona olikin jo viisi tavallista peippoa. Lapintiirakin jäi
yhteen määritykseen, kalatiiroja oli taas viisi. Tieliikenteen
uhrejakin alkoi olla taas enemmän: Taivalkoskella huomasimme tien
varressa äsken kuolleen rantasipin raadon, nuoreksi sen määritimme
ja mittasimme taas sen siivenkin, 110 milliä. Muita Taivalkosken
teiden uhreja olivat kolme nuorta västäräkkiä muutaman kilometrin
välein.
Lappi oli jäänyt hiljalleen taakse,
illalla olimme saapuneet jo Kajaaniin. Huoltotauko siellä oli
mielessä, polttoainetta, evästä ja muutenkin syötävää. Kari ja
Markku kaipasivat sivistyksen pariin niin paljon että meille tuli
pieni välirikko siitä kun he jäivät kiertelemään nuorten
naisten perässä baarista toiseen. Miulla ei ollut budjettia
tuollaiselle alkuunkaan eikä kummempaa haluakaan, jos ollaan
retkellä niin retkellä ollaan jne ja jätin pojat kiertelemään
toiveikkaina naisten perään Kajaanin keskustaan vetäytyen itse
auton luo moisesta ajanhukasta tympääntyneenä odottamaan heidän
paluutaan turhalta reissulta. Sieltähän ne lopulta tulivatkin, ja
aika kuumentuneissa tunnelmissa ajettiin sitten Sotkamoon asti missä
oli aika yöpyä.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.