Menneitä muistellen LXXXVIII

( Liperin suopöllö )

26.7.1973 heräsimme uuteen aamun Lieksassa, Pienen Ritojärven puistometsän laitamilla. Aamutoimien lomassa teimme sielläkin pikku kierroksen, linnusto oli jo aika hiljaista. Metsän peruslajien lisäksi huomasimme pari rantasipiä ja valkoviklon.

Jatkoimme Lieksan ja Ilomantsin rajamailla olevalle Suomun-Patvinsuon luonnonhoitoalueelle josta kaavailtiin kansallispuistoa joskus tulevaisuudessa. Sellainen siellä on ollutkin vuodesta 1982. Kierroksemme jäi siellä kovin lyhyeksi, vähän järven hiekkarantaa ihailimme ja suon laitaa kävelimme. Käki näkyi, jo hiljaisena, kuoveja ja valkoviklo myös. Pikkulepinkäinen päivysti ja isolepinkäisellä oli poikue mukanaan. Me lähdimme etsimään Joensuun lintupaikkoja suunnistamalla seuraavaksi Höytiäisen kanavalle.

Sillä paikannimellä on Joensuusta paljon kirjattuja lintuhavaintoja, me kiertelimme aluetta pitkin ja poikin mutta tuntui siltä ettemme löytäneet sitä mitä etsimme. Semmoista taajamantakaista joutomaata sieltä löytyi paljon, ja sillä tyypillistä lajistoa kuten kivi- ja pensastaskut, kelta- ja västäräkit, kirvisiä ja paju- sekä keltasirkkuja. Kahlaajapaikkaa etsimme muttemme löytäneet kuin jokusen rantasipin ja taivaanvuohen. Järvenselälläkään emme nähneet runsaammin kuin vain lokkeja. Päätimme jatkaa matkaa etelään iltakuuden jälkeen.

Seuraava pysähdyksemme oli Liperissä, Mattisenlahden nimen muistin joskus lintuhavainnoissa nähneeni. Suopöllö meitä siellä tervehti varoittelemalla ympärillämme. Täällä näkyi paljon enemmän kahlaajia kuin äskeisellä pysähdyksellä, samoin sorsia. Lajisto oli kuitenkin jo tuttua peruslajistoa. Pikkulepinkäisellä oli täällä poikueensa. Rastaita ja pääskyjä parveili jo jonkin verran. Me jatkoimme vielä matkaa vaikka kello oli jo iltakahdeksan.

Parikkalaan tulimme iltayöstä, ja päätimme tehdä vielä lyhyen yökuuntelukierroksen. Vähän aikaa ällistelimme sitä että joka puskasta tuntui kuuluvan sirkkalinnun sirinää, kunnes tajusimme että idänhepokattejahan ne ovat, meille elislaji toki sekin. Lehtopöllö istui keskellä kyläraittia, kolme lehtokurppaa kurnutteli metsien yllä ja ruisrääkkä narisi lähipellolla. Nukkumaan kävimme hieman ennen puoltayötä.

Unikeonpäivän aamuun heräsimme Parikkalan keskustaajaman tuntumassa. Lähdimme aamupalan jälkeen kohti Siikalahtea, Teimme siellä pelkän ympäriajon teitä pitkin, aikaa ei oikein muuhun ollut. Bongasimme vanhan meijerin missä oli muistaakseni joskus ollut ihan lintuasematoimintaakin. Patotiellä lenteli yli liroja ja taivaanvuohi, vesilintuja näkyi jonkin verran ruoikon kätköistä. Aika alkoi olla jo vähissä joten jatkoimme saman tien Imatran suuntaan.

Ruokolahden Kuokkalampi oli jäänyt joskus lintulehdistä mieleen alan paikkana, joten sen kävimme katsomassa. Rantametsässä yllätyimmekin positiivisesti kun vanha pikkusieppokoiras siinä varoitteli ja sitä seuraillen löysimme ihan lentopoikueenkin. Pari hiirihaukkaa kierteli yllämme, kai pariskunta, nuolihaukka saalisteli järven korentoja. Muuten paikalla oli tavanomaista metsä- ja avomaan linnustoa, itse lampi oli ruoikon keskellä niin ettei avovettä näkynyt.

Jarin kanssa ajoimme kohti Virolahtea, kävimme Vainikkalassa etsimässä näkisimmekö jostakin Telkjärvelle, joka oli myös lintulehdissä useín mainittu hyvänä lintupaikkana. Siinä ajauduimmekin huomaamatta ihan rajalle asti, yhtäkkiä edessämme oli poikittain venäläinen juna. Takanamme taas oli perään lähtenyt rajavartija, joka kysyi, minne olimme menossa. Virolahdelle, vastasi Jari empimättä reserviupseerikoulutuksen antamalla varmuudella. Vartija ohjasi meidät kääntymään takaisin ja antoi ajo-ohjeet sinne johtavalle tielle. Enää emme yrittäneet kuikuilla järvelle joka olikin kokonaan rajavyöhykkeellä tai peräti naapurin puolella.

Kiltisti ohjeita noudattaen saavuimme iltaviiden jälkeen kohteeseemme. Kiertelimme sielläkin ihan rajanpinnan teitä, täällä rajavyöhyke oli todella kapea. Tornista meitä täälläkin valvottiin, kai puolin ja toisin. Tienvarressa oli leirintäaluekin, mutta sinne emme jääneet vaan ajoimme pitkin Kurkelan tietä ja siltä poikkesimme lopuksi pikkutielle joka vei varsinaisen Virolahden itärannalle. Sinne jäimme yöpymään. Iltayöstä huomasimme paikalla touhuavan myös jonkun hyönteistutkijan valorysillään. Myöhempi elämä paljasti että se oli Ilkka Hanski, nyt jo kuollut Helsingin Yliopiston professori.

Kurkelan tiellä pitäisi nähdä petolintuja, me näimme sentään tuuli- ja hiirihaukan. Lahdella kierteli räyskä ja vesilintuja oli jo kohtalaisen runsaasti. Pikkulintujakin näkyi paljon mutta lajisto oli sitkeästi pelkkää peruslajistoa. Koko ajan meitä vaivasi tunnelma että kävimme kyllä oikeannimisillä paikoilla mutta että nämä eivät silti ollet niitä oikeita paikkoja.

***

(luulimme perhosmiehen keräävän näitä, hänellä olikin mielessä isommat haasteet)