Menneitä muistellen LXXXIV

20.7.1973: Heräsimme aamuun Porin Riitsaranlahden tuntumassa. Säätila auton ulkopuolella oli jo suhteellisen siisti, vettä ei enää satanut. Maasto oli kuitenkin märkää. Linnusto lahdella ja sen rannoilla näytti samalta kuin eilen. Päätimme lähteä etsimään paikkaa mistä näkisi niitä Yyterin kuuluja kahlaajia. Kiertelimme erilaisia metsäteitä aikamme kunnes pääsimme paikkaan missä näytti olevan kohtalaisesti paitsi kahlaajia, myös vesilintuja. Samoja metsäteitä näytti ajavan muitakin autoja joten sekaan vain. Puomejakin teiden varsilla oli mutta ne olivat auki.

Suosirrejä löytyi yli sata, joukossaan pikkusirrejä, kuovisirrejä ja jänkäsirriäisiä. Lapinsirrejäkin laskimme neljäkymmentä. Myös meriharakoita, suokukkoja ja liroja näkyi runsaasti, karikukkojakin seitsemän joten meren äärellä olimme. Edustalla ui kaksi kyhmyjoutsenpoikuetta, tukkakoskelopoikue ja koko joukko haapanoita sekä taveja. Seurailimme lintuja pitkälle iltapäivään kunnes ajattelimme jatkaa matkaa.

Se olikin hankalampaa kuin luulimmekaan. Joku noista näkemistämme autoista olikin laittanut teräspuomin lukkoon ja näytti siltä että metsään jäisimme. Kiertelimme muutkin ajetut metsätiet ja jokainen tuntui päättyvän lukittuun teräspuomiin. Lähdimme Jarin pakulla kokeilemaan vielä yhtä jo pahasti metsittynyttä tiepohjaa, sen keskellä kasvoi jo monimetrisiä koivunkarahkoja, yli vain niistä, hätätila tässä oli. Sen polun päässä oli myös lukittu puomi, mutta se näytti vanhalta ja se oli puuta. Mikäs muukaan auttoi kuin etsiä takatilasta pari puukkoa ja kaivella se puomi niillä poikki, mitään järeämpää puunkatkaisuasetta ei mukana ollut. Kyllä siinä vähän aikaa meni, mutta vihdoin poistuimme voittajina metsästä.

( läpi vaikka harmaan puomin )

Kivinillä kävimme vielä kerran. Ruskosuohaukkapari näyttäytyi, kahlaajia oli vähän täälläkin, eniten kuoveja ja suokukkoja. Iltaseitsemältä lähdimme ajamaan kasitietä Vaasan suuntaan. Ahlaisissa näimme tienvarressa mehiläishaukan ja Närpiössä lehtopöllön sähköpylvään päässä. Puoli yhdentoista aikaan pysähdyimme Sulvassa Munsmossa, yötä viettämään. Lahdella mölysi härkälintu, lirot ja muut viklot lentelivät rauhattomina ehkä muutolle valmistautuen.

Yö sujui leppoisasti, sää pysyi sateettomana. Aamupäivän katselimme lahden ja sen ympäristön lintuja. Lokkeja oli runsaasti, myös tervapääskyjä kierteli korkealla taivaalla. Ei tämä silti mikään erityinen lintulahti ollut, joten lähdimme ajamaan edemmäs kohti pohjoista.

Samaa matkaa kanssamme kulki ukkosrintama, kuuroja tuli niskaan vähän väliä. Yhden kuuron loputtua huomasimme tien varressa lupaavan lahden, Korsholmissa ja pysähdyimme katsomaan mitä sieltä löytyisi. Pikkulokkeja siellä ainakin oli muiden lokkien joukossa. Jouhisorsiakin oli pari muiden vesilintujen seassa. Liroja ja suokukkoja oli kymmeniä, muita kahlaajia vähemmän. Samalla evästeltyämme jatkoimme kohti pohjoista.

Iltayhdeksältä tulimme Siikajoelle, Tauvoon ja onnistuimme jättämään ukkoskuurotkin taaksemme. Paikkoja tuntematta ajoimme suoraan Haikaran satamaan. Merelle tähystely ei suuria tuottanut, vähän sorsia ja lokkeja. Suunnistimme Kaasalle, teräsrakenteiselle majakkatornille. Sinne ylös voi kiivetäkin, tikkaita pitkin. Se kyllä kysyi luontoa, mutta siellähän kävimme. Kaasan vieressä kiinnosti aidattu alue joka oli varustettu suojelukyltein. Sinne näytti johtavan polku ja sitä lähdimme kulkemaan koska päättelimme että siinä kulkien emme turmelisi mitään suojeltavaa.

Polku johtikin mökille, ja siellä vastaamme tuli vanhempi mieshenkilö. Hänpä oli Törnroosin Veijo. Pitkään juttelimme hänen kanssaan tuolla mökillä ja saimme tietysti hyviä retkiohjeita Tauvonniemelle. Niiden mukaisesti lähdimmekin iltamyöhällä Ulkonokan hiedalle. Sieltä löysimme niin paljon kahlaajia että niitä ihmetellen kului aika puoliyöhön. Pikkutiirojakin ehdimme nähdä kolme ennen nukkumaan menoa.

***

(pikkutiira oli retkemme ensimmäinen harvinaisuus, liekö viimeinenkin...)