Menneitä muistellen LXXXII

Tyypillistä Vänön maisemaa, näkyvyyttä hyvin vähän. Aurinkokin paistaa vastaan.

10.7.1982: Olimme tuoreen naisystäväni, myöhemmin puolison ja nyttemmin jo exän kanssa viettämässä heinäkuista viikkoa Vänön saaressa. Mökkimme oli pieni ja punainen, Pellaksen pihassa. Olimme tulleet saareen jo viidentenä heinäkuuta ja seuranamme oli alkuaikana ollut Turusta opiskeluajoiltani tuttu Hakalan Jouko Anna-vaimoineen, molemmat nyt jo hyvän aikaa sitten kuolleet. He olivat kierrelleet päivittäin pikkuveneellä lähiluotoja lintujen pesintää seuraten ja rengastellen, me taas kuljeskelimme saarta ristiin rastiin, laskin lintuja ja otin kuvia, ja ihan rantalomaakin vietimme kun saaressa hiekkarantojakin löytyi.

Vänössä olin kierrellyt aiemminkin, eniten vakioretkiporukkamme mukana keväisillä meriretkillä mutta myös edellisvuoden toukokuussa peräti kolmen viikon ajan samassa mökissä. Saari oli hieno lehtosaari, vähän roisisti hakattuja tervalepikoita siellä täällä mutta hyvin paljon ihan läpitunkematonta kataja-tervaleppä-koivuryteikköä missä oli lintuja jos mitä lajia sekä laidunniittyjä joista osa oli jo pensoittumassa käytön puutteessa. Saaren itäpää oli kuivaa kanervanummea jota männyntaimet alkoivat verkalleen muuttaa metsäksi.Joka puolella nousi pikku kallioita jotka tarjosivat näköalaa kauemmas, usein merelle asti.

Kymmenentenä päivänä Hakalat olivat jo lähteneet mantereelle ja meidänkin tarkoitus lähteä seuraavana päivänä. Päivä oli helteinen ja nahka paloi rantahietikolla loikoillen, toivottavasti ei jäänyt melanoomaa joka nyt iskisi. Haahkat kelluivat hietikon edustalla, samoin pilkkasiivet. Sellaisen munapesänkin olimme löytäneet vielä pari päivää sitten. Kahlaajista näkyvimmät ja kuuluvimmat olivat paikalliset meriharakat sekä punajalkaviklot. Valkoviklo ja pikkukuovi olivat jo muuttajia. Lokkeja ja tiiroja näkyi runsaasti koska idän puolen luodoilla niitä pesi yhdyskunnittain. Syvemmän pohjoisrannan edustalla ui ruokkeja ja riskilöitä.

Käkikin saaressa vielä kukkui, ja kolme käenpiikaa piipitti myös. Lehtometsistä löytyi satakieliä, jo pesinnän loppuvaiheessa, kultarinta lauloi vielä kulmaniityn reunassa. Katajikkoisilla ja ruusupusikkoisilla niityillä rätisi kirjokerttuja, kuusi tänäänkin. Pikkulepinkäisiä näkyi yhtä monta, ne tuntuvat viihtyvän tiiviisti kirjokerttujen seurassa vai olisiko toisin päin.

Kylän kulmilla oli perinteisiä kottaraisparvia, keltasirkkuja, pääskyjä ja viherpeippoja. Illalla kylälle ilmaantui yksi naakkakin. Hellepäivinä muuttoa ei ole ja tämäkin retki keskittyi lopulta aika paljon samojen paikallisten lintujen elämän seuraamiseen. Helle jatkui vielä lähtiessämme 11.7. takaisin Helsinkiin.

***

(siellä on pilkkasiiven munapesä, tältä retkeltä)