Menneitä muistellen LXXI

(vertaa kuvaa aiemmassa jutussa olevaan valkoviklon kuvaan, on siinä eroja)

Vähän toisenlaista juhannusta vietin 1991. Olimme perheporukalla lähteneet kesälomakierrokselle Oulun tienoille 18.6. ja suunnistimme tietysti ensialkuun Tauvon lintuasemalle mitä tukikohtana käyttäen kävimme milloin Liminganlahdella, milloin Oulussa Rannikoita moikkaamassa, milloin parin päivän pistäytymisellä Kuusamossa.

Kovin perhepainotteinen tämä retki oli. Suvi oli täyttänyt vuoden viikkoa ennen lähtöämme ja kulki tietysti mukanamme joka paikassa. Olipa hän selässäni kantorinkassa ratsastamassa silloinkin kun löysin Liminganlahden pitkosten tuntumasta kultasirkun pesän. Nythän tuokin laji on kadonnut Suomesta kokonaan. Samassa rinkassa hän ratsasti mukana kun Tauvossa laskin päivittäin hulppeiden hiekkarantojen kahlaajia ja muita pesimälintuja, muun muassa pikkutiiroja. Itse asiassa Tauvon lintuaseman keittiön lattialla hän oppi kävelemään ensi kerrat ilman mitään tukea.

Toisena lapsena perheessämme oli tuolloin Miska-koira. Hän olikin innoissaan siitä että päivittäin kävelimme pitkät tovit aseman ympäristössä. Siellä riitti tutkittavaa ja erityisen innostuneeksi Miska riehaantui kun löysimme metsänlaidan koivuvyöhykkeestä riekkopoikueita. Tietysti meidän oli tuolloin käännyttävä muualle, koska koiramme oli tavattoman metsästysverinen ja olisi varmasti nitistänyt ainakin jonkun noista maassa vipeltävistä poikasista vaikka siipirikkoa teeskentelevä emo tuntuikin pitävän itsestään hyvää huolta ja vain kiusoitteli meitä räpistelemällä siinä edessämme. Miulla on muistona tuostakin retkestä videokasetti ja tuon kohdan jossa tapaamme riekot joudun aina kuuntelemaan ilman ääntä koska koiran haukku on niin korvia särkevää.

Tuo 24.6. oli tavallinen peruspäivä asemalla. Kävelimme kahlaajalaskentakierroksen koko perheen voimin , tehtävänämme oli paitsi laskea lintuja, myös pitää huolta siitä että juhannusta viettävä väki pysyy poissa rauhoitusalueelta. Väkeä riitti, koska ihan lähituntumassa oli ja taitaa vieläkin olla Raahen kaupungin virkistysalue, missä nimenomaan juhannuksen tuomina oli tuolloin paljon varsinkin nuorisoa ja heillä paha tapa yrittää ajella motorisoituine laitteineen pitkin hietikkoa. Päiväkin oli täällä pilvetön, mantereella sisempänä näkyi korkeita kumpupilviä, ehkä ihan ukkospilviksi kasvavia. Kahlaajia oli paitsi pesiviä ja hietikolla ruokailevia myös muuttavia, pitkin päivää yli lensi parvia lounaaseen tai etelään.

Hietikon länsipäässä tuli vastaan kahlaaja jonkalaista en ollut ennen nähnytkään. Lampivikloksi sen heti kirjojen perusteella tunnistin. Se oli punajalkaviklon kokoinen mutta paljon sirompi, vaaleampi ja eloisampi. Tähyilimme sitä kaukoputkella hyvän aikaa kunnes joku häiriö ajoi kaikki kahlaajat ilmaan ja sekin lähti niiden mukana kauemmas hietikolle. Ehkä se häiriö oli vain tuota yleistä kahlaajien muuttolevottomuutta.

Seuraavana päivänä aamumuuton ja kahlaajakierroksen jälkeen pakkasimme autoon varusteet ja lähdimme käymään Kuusamossa. Edellinen retkeni sinne oli ollut vuonna 1973 joten tutkimusmatkailuksi tämä meni. Mökin saimme helposti Rukan lähistöltä kun mikään sesonki ei nyt ollut menossa. Sää ei kyllä retkeämme sinne suosinut, vettä satoi välillä rankastikin, ja ulkona kävin vain mie ja tietysti Miska. Muu perhe viihtyi paremmin mökissä ja Suvi vielä erityisesti terassilla kylpemässä. Sateenkin seasta löysin koko joukon Kuusamon lajistoa kuten pohjantikan, tilhiä, lapintiaisen ja taviokuurnia. Paljon jäi vielä löytymättäkin, mutta näitä Kuusamoon suuntautuvia kesäretkiä alkoi tulla miulle tästä lähin melkein vuosittain pitkälle 2000-luvun puolelle, seuraava oli jo 1994.Siitä ehkä seuraavaksi...

***