Menneitä muistellen LXVII

(perinteinen pohjoinen altifrons-kapula yöttömässä yössä)

16.6.1976: Neljä vuosikymmentä sitten oli taas vapaa viikonloppu ja mie aamuneljältä menossa Halikon pohjoisosiin. Oli aikomus suorittaa Eläinmuseolle linjalaskenta mutta muuten kaunista ja lämmintä päivää vaivasi kova tuuli, joten jätin linjalaskennan toiseen kertaan ja kävin Kakossuon maisemissa.

Fillarointi Salosta Märyn ohi suolle oli jo tuottanut kolme kultarintaa, pari punavarpusta ja kaksi laulavaa kangaskiurua puolen kilometrin välein Kylässuon hiekkakuopan laitakallioilla. Pikkutyllillä oli hiekkakuopalla juuri kuoriutunut poikue ja rantasipi varoitteli myös ankarasti omista poikasistaan. Äijässuon laitarämeellä soidinteli metsäviklo ja sillä oli vielä parikin, aika myöhässä aikoivat vielä aloittaa. Sepelkyyhkyltä löysin munapesän, tuon lajin pesälle ei aina tarvitse kiivetä, se on niin hatara että munat näkyvät pohjankin läpi toisinaan. Käpylintuja oli paikalla myös pieni parvi.

Vaskiolla, äskettäin kuolleen serkkuni asuinsijoilta löysin kaksi punavarpusta lisää. Itse Kakossuon laidassa miut otti vastaan hätäilevä metsäviklo. Suolle mennessä huomiota herättävin laji oli kapustarinta. Niitä suon parhaissa osissa hätäili yhteensä viitisen paria. Niistä ainakin yksi oli selvästi eteläistä nimirotua eli meillä tutumpaa pohjoista selvästi hailakampi ja vaaleampi yleisväriltään. Sen ”kapusta” oli vain normaalia pienempi valkeansekainen mahalaikku, kaulassa tai päässä ei ollut lainkaan mustaa. Kovin nämäkin varoittelivat mutten yrittänyt etsiä niiden pesiä tai poikasia. Hyyppiäkin suolla oli kolme paria, kurkea en huomannut vaikka merkkejä sen oleskelusta olikin runsaasti.

En ollut ainoa pesien etsijä suolla. Kettu juoksi myös suota ristiin rastiin, lähimmillään minusta sadan metrin päässä mutta oli niin keskittynyt omaan jahtiinsa ettei huomannut minua, kai siinä auttoi tuo kahlaajien kova meteli ja myös kova tuuli. Kaksi pedon syömää raatoa löysin, töyhtöhyypän ja teerikoiraan jäännökset, joten kai ketulla oli joskus ollut onneakin mukana. Viisi elävää heinäsorsaa oli myös yhdessä suon allikossa, kai pesijöitä nekin. Hiirihaukka nousi ilmaan suon pohjoislaidan puista. Pesää ei paikalla kuitenkaan ollut, piti sekin tarkistaa. Pyy pörähti ilmaan samasta metsiköstä. Itse suon yleisimmät linnut olivat keltavästäräkki, niittykirvinen ja pensastasku, niitä hätäili joka puolella suota, kai poikaspesät tai jo maastopoikueet näillä. Nyt harvinaistunut keltavästäräkki oli suon yleisin lintu.

Pyöräily maistui, joten fillaroin takaisin Saloon ja vielä lapsuusajan maisemiin Toravuoren tienoille. Ihan lapsuusaikoja muistellen kävelin Vähäjoen rannan vanhoille kulleropaikoille ja siellä niitä yhä oli, kuvasinkin niitä kun kamera mukaan oli otettu. Lähistön leppälehdon laidassa varoitteli kaksi metsävikloa! En koskaan ennen ollut niitä tässä nähnyt joten pesinnän aitoutta hieman epäilin, mutta onhan siinä kosteikko siinäkin. Viisimunaisen lehtokertun pesän löysin, samoin viherpeipon pesän. Kaksi punavarpusta vihelteli samalla paikalla mistä olin joskus runsaat yksitoista vuotta aiemmin saanut lajista elämänpinnankin.

Vielä iltasella käväisin Halikonlahdella, Salonjoen suistossa. Metsäviklo oli täälläkin, muuttaja jo matkalla etelään. Liro oli myös tullut jo altaille muuttonsa aluksi. Punajalkaviklo varoitteli omaa jälkikasvuaan suiston niityllä. Kuovi muutti etelään, pesiviä varoittelijoita olin huomannut jo aamulla viitisen Vaskion peltojen ja jokinotkon maisemissa. Palasin iltayhdeksältä vanhempien asunnolle nukkumaan, huomiseksikin oli mielessä ohjelmaa.

***

(varoittelevaa punajalkavikloa ei voi olla huomaamatta)