Kesämyrskyn kainalossa

(mihinkäs minä sen piilotin...)

Vapaa viikko on taas jäämässä taakse. Tähän aikaan on osunut runsaan puolen vuosisadan mittaan retkiä miltei missä tahansa tässä maassa ja vielä Jäämeren rannallakin, joten kun tulee tällaisia sadepäiviä ja viettää aikaansa täällä kotikulmilla, voi olla haastavaa motivoida itsensä ulos joka päivä kohtuulliselle retkelle. Kaikki bongattavakin on jossakin maan äärissä minne ei nyt tee mieli lähteä, jopa päivänpinnatason havaintoja pitäisi lähteä kauempaa hakemaan jos pää niin paljon sekoaisi että niitä keräämään lähtisi.

Niin tänäänkin, aamulla satoi ravakasti ja sitä tuntui jatkuvan pitkin päivää. Iltapäivään osui kuitenkin parin tunnin tauko jolloin vesisade oli joko tihkua tai peräti piti paussia. Tuuli oli kuitenkin koko ajan kovaa, merellä varmasti myrskyistäkin. Kun sadetutka ehdotti että länsisuunta olisi kuivempi, lähdin käymään perinteisen kierroksen Pitkäjärven ja Matalajärven lintutorneissa ja Träskändan puistossa.

Kova tuuli oli ajanut tiirat joukolla kalastamaan järville, meren ranta oli varmasti liian tyrskyinen niille. Kymmeniä tiiroja pyöri molemmilla järvillä, Matalajärvellä joukossa oli myös muutama räyskä. Lyhyt vähätihkuinen hetki sai liikkeelle nuolihaukan Pitkäjärvellä ja hiirihaukan Överbyssä. Matalalla veden pinnan tuntumassa kierteli myös tervapääskyjä ja haarapääskyjä. Joutsenperheet taisivat olla paikalla molemmilla järvillä vaikka koko perhe näkyi vain Matalajärvellä. Pitkäjärven perukan ruoikko kätki sikäläisen parin poikaset sisäänsä. Kaukana vastarannalla näkyi myös kyhmyjoutsen joten lienee sekin menestynyt pesinnässään.

(no tännehän se jäi...)

Tuuli vei pikkulintujen äänistä valtaosan, mutta varoittelevat niittykirviset ja keltavästäräkit olivat sen verran lähellä että ne oli helppo huomata. Träskändaan tullessa sade oli taas yltynyt, puusto sentään suojasi siltä samoin kuin navakoituneelta tuulelta. Yllättävän pimeää oli tuolla lehvästön alla ja pikkulinnutkin olivat pudottautuneet joukolla lähelle maanrajaa. Kai hyönteisiä oli turha etsiä korkeuksista tällä ilmalla.

Punakylki- ja laulurastaat lauloivat jo toinen pesintä mielessään, nurmikolla hyppeli räkättejä ja mustarastaita poimien sateen nostattamia matoja. Nyt vuorostaan sylviat ja kirjosiepot olivat vaienneet, ja niitä näkyi jonkin verran hyönteisjahdissa kasvustossa, kai poikasille ruokaa etsimässä. Sirittäjätkin varoittelivat, ja ihan vanhasta muistista pysähdyin polulle odottamaan toviksi ja niin näin kun emot veivät ruokansa pesän poikasille. Kävin lähellä kurkistamassa että pojat olivat jo aika isoja.

Viime retkellä olin katsellut miten nakkeli oli tyhjentämässä talvisia ruokakätköjään ilmeisesti myös poikasten ravinnoksi, nyt en sitä havainnut, tosin en kovin tarkkaan tuota puistomaista tammistoa tarkastanutkaan. Pikkutikkapoikue oli lähtenyt kolostaan ja yhden junnun huomasin tammen rungolla, kauempana piipitti emolintukin. Keväiset kottaraiset olivat lähteneet mutta nurmikolla käveli nyt sekä aikuisia että nuoria sepelkyyhkyjä, joukossa jopa jokunen pulu, kaupungissa kun ollaan.

Sade oli tullut takaisin vahvana joten päätin lähteä kotiin syömään, kovat puuskat tuntuivat reippaina heilahduksina kun ajoin kehäkolmosta itään. Tiellä sentään pysyttiin.

***

(tämän jälkeen kuluu yleensä vain jokunen minuutti siihen kun pesä löytyy)