Vantaan lintutyhjiö

(tämän kuvasin eilen Vantaalla)

Pitkälti yli kolme vuosikymmentä olen asunut ja retkeillytkin Vantaalla. Jotkut täällä keräävät Vantaan pinnojakin, mie en. Itse asiassa olen suurimman osan ajastani täällä kuvitellut asuvani jonkinlaisessa lintutyhjiössä. Ehkei asia sitten niin olekaan, kun eilen Pitkäjärven tornissa Salokorven Jussi valitti että sepelrastas puuttuu yhä hänen Vantaan pinnoistaan ja mie siihen että menneellä viikolla (tarkalleen 10.4.) oli juuri sellainen tuossa vastarannalla, tuossa tähän torniinkin näkyvässä hevoshaassa ruokailemassa. Eikä se ollut miun ensimmäiseni Vantaalta...

Kun 1983 kesäkuussa muutimme asuntovelallisiksi Martinlaaksoon exän kanssa, lintupaikkoja ei tuntunut löytyvän läheltä. Petikossa oli metsää, sinne mennessä Vehkalampi, läpitunkematonta pusikkoa, joessa Vantaankoski joka sekin on nyt jo ehditty perata, Mätäojan varressa rehevää pusikkoa, avovettä ei joen lisäksi juuri missään. Vantaan Pikkujärvi oli pusikon keskellä oleva pikkulampi jonne ei nähnyt mistään, samanlainen kuin tuo Vehkalampikin. Pitkäjärvellekään ei juuri näkemään päässyt, paitsi lehdettömänä aikana Hämeenkylän tai kehäkolmen suunnasta, liikenteen jaloista joka tapauksessa. No, rantaniityllä voi aina yrittää kompata, nykyisin siellä kulkeminen ei ole suotavaa, muun muassa kurkipari häiriintyy.

Staijipaikkojakaan ei oikein tahtonut löytyä. Parhaaksi valikoitui Petikon takana oleva Hermaskärinkallio, mistä oli näköala luoteeseen. Sen alla oleva peltoaukio johti suoraan Pitkäjärvelle joten se johdatti joskus järveä seuraavia lintuparvia läheltä ohi. Etelän puolella kohosivat puut, niiden takaa ei nähnyt mitä olisi ollut tulossa. Syksyllä tietysti paikka oli aika mainio, koska silloin tulevat linnut näkyivät jo kaukaa. Vantaalla en kuitenkaan tehnyt kuin jalan tai pyörällä lähiretkiä silloin kun aikaa pidempiin ei ollut. Jos aikaa oli enemmän, lähdin seutulipun ja julkisen liikenteen viemänä Helsinkiin tai Espooseen tai sitten pyöräilin merenrantaan, tavallisimmin Iso-Huopalahdelle. Laajalahti jäi moottoritien taa joten sinne asti jatkoin tosi harvoin. Pyörälenkit Iso-Huopalahdelle saivat palkinnon jo ensimmäisenä syksynä kun spontaanisti löysin vanhan kaatopaikan huipulta nummikirvisen elikseksi, seuraavana päivänä sen perässä ravasi jo iso joukko helsinkiläisiä bongareita.

Vantaan retkeily olikin pitkän aikaa tiettyjen vakioreittien laskemista syksystä kevääseen. Kesää varten aloin pöntöttää lähimetsiä ja lopulta myös puistoja, ja etsin sitten niistä ja avopesistä rengastettavaa. Ihmisiä ja häiriöitä oli kuitenkin liikaa, useimmat löydetyt avopesät tuhoutuivat kesä toisensa jälkeen, pöntöistä taas valtaosa päätyi talitiaisten ja kirjosieppojen käyttöön ja niitä en juuri viitsinyt rengastaa. Löytöjä ei avopesijöistä tullut juuri lainkaan, tiaisista sentään jonkin verran lähitienoon verkkorengastajilta joilla oli omia talvipyynti- ja SSP-projektipaikkojaan. Petikon metsä oli muuten kyllä alkuvuosina yllättävän antoisa retkikohde, löytyi näätiä, ilves ja karhunkin jälkiä, mutta sekin alkoi rapautua pala palalta kun Vehkalan täyttömäki sortui ja vyöryi alla olevaan lampeen ja kaupungin piti keksiä uudeksi täyttömäen paikaksi juuri Petikon Pitkäsuo. Se tuhosi talvilintulaskentareittini tuossa metsässä. Sen pohjoispuolella levisi sitten golfkenttä, ja eteläosissa kiertävän kuntoilureitin ympäristöä taas koeteltiin lujaa metsänhakkuin. Eipä tarvitse enää marjoja tai sieniäkään etsiä tuolta, metsänpohja on joko risuista, tallattu tai heinittynyt. Hiljaisuuden tuhoamisesta huolehtivat hiekkakuopalla ja pitkin metsiäkin pöristelevät motocrossarit ja pellolla taas lennokkiharrastajat. Nyt golfkenttä leviää jo täytemäen länsipuolisille pelloille. Touhukasta porukkaa ympäristötuholaisina nämä vantaalaiset...

Autoistuttuani tuli sitten kierrettyä vähän Seutulan peltojakin, vain teitä pitkin, mutta paremmille linturetkille lähdin aina jonnekin muualle, joko Espooseen, Helsinkiin, Porkkalaan, lintuasemille tai Salon suuntaan. Pitkään oli niin etten tästä kunnasta ollut löytänyt yhtään elistä, kunnes sitten kai helpoin puute eli valkoselkätikka sellaiseksi tuli Petikosta vähän ennen bongauskauteni alkua. Bongauskauteni alettua 1990-luvulla toinen samanlainen helppo puute eli viiriäinen tuli haettua Seutulan pelloilta. Liekö noiden jälkeen muita tullutkaan, epäilen ettei.

Välillä olin ehtinyt vaihtaa asuinpaikan Myyrmäkeen ja eron jälkeen sitten Vantaanportin kautta itään Koivukylään. Tänne tullessani kuvittelin että lähellä olisi loppuikäni ajan kohtuullisesti peltoja ja metsiä retkeillä, mutta täyteen niitä kovaa vauhtia rakennetaan. Metsiä pitää etsiä Sipoon puolelta missä niitä suojaa ainakin nimellisesti kansallispuisto. Täälläkin on täyttömäki staijipaikkana, Kulomäen takana. Senkään ympärillä ei enää metsää juuri ole. Itse mäkeä ei sentään ole aidattu kuten läntiselle Pitkäsuon täyttömäelle on käynyt. Paikka on vain niin syrjässä rannikosta ettei sieltä mainittavaa muuttoa onnistu näkemään. Jos lintuja haluaa nähdä, on helpointa suunnistaa Helsinkiin ja Viikkiin, jos niiden muuttoa, Vuosaareen.

Vantaan ainoa lintutorni on nykyisin Espoon rajalla Pitkäjärven pohjukassa kehäkolmen meluisassa kainalossa, siellä olen nyt käynyt kolmena viime päivänä ja paikalla on taas muun muassa kaulushaikara sekä joutsenpari pesäkekoaan kunnostamassa. Itärajan vartijana ollut Porvarinlahden lintutorni menetettiin kun Vantaa hövelisti luovutti viimeisenkin rantakaistansa Helsingille että tämä pääsisi valtaamaan Sipoon länsiosat. Linnustollisesti tuo torni ei ollut kaksinen menetys, ei siitä juuri lintuja näkynyt, enemmän itse Porvarinlahdelta ja sen reunasta Mustavuorelta sekä viereiseltä Vuosaaren jätemaatunturilta. Olenkin monesti ääneen ajatellut, että lintutorneja voisi Vantaalla tehdä myös noiden kallioiden laelle entisten kolmiomittaustornien tapaan, vaikkapa juuri tuo edellämainittu Hermaskärinkallio voisi olla sopiva paikka tai sitten sen eteläpuolella oleva Petikonmäki missä puut peittävät näköalan.

Tällaisenaan Vantaa ei eläkeikäiselle ornille suuria tarjoa, vain houkuttelevammat naapurit, Espoossa, Helsingissä ja Sipoossa lintupaikkoja vielä on. Tosin vielä houkuttelevampaa olisi etsiä loppusijoituspaikkansa jostakin kauempaa, ihan oikean luonnon äärestä. Tosin kuntapinnoja en koskaan kerää, noita rajasiirtelyjä tapahtuu yhtenään ja bongareilla on lisäksi aivan idioottimainen tapa soveltaa kaikkia muutoksia jälkikäteen edeltäviin listoihinsa, ihan samaa kuin että jokainen lakimuutos aiheuttaisi takautuvat tuomiot ennen toisin tehneille...

***

(ja tämän lajin olen siis elikseksi Vantaalta joskus saanut, ihan spontaanisti)