Pyörälenkit jatkuvat

(eräs Pitkäkosken telkkäkoiras)

Tottahan tänäänkin piti pyöräillä, ei tuo ahteri vähemmällä totu. Nyt päätin sitten tehdä suunnilleen saman kierroksen kuin kolme vuotta sitten aloituslenkkinäni tein. Hieman sitä muokkasin, lähinnä venytin. Kotoa lähdin Ilolan ja Ruskeasannan kautta kiertämään lentokenttää eteläpuolitse. Kurkkasin ohimennen Kalliosolanlammelle ja jatkoin sitten kehäkolmosen vieressä Vantaankoskelle. Sieltä lähdin jokivartta pitkin Silvolaan ja altaan vierestä menevää tietä Pitkäkoskelle. Sen vartta kuljin rantaa pitkin ja nousin sitten Ylästön laidalle. Sieltä sitten poljin takaisin kotiin Koivuhaan ja Simonkylän kautta.

Kevään merkkejä oli taas vaikka muille jakaa. Valkovuokkoja oli jo monessa paikassa, ja päivää ennen kuin viimevuotinen ennätykseni. Sinivuokkojakin oli joka paikassa, perhosia niiden ympärillä, eniten tietysti nokkosperhosia mutta myös jokunen suruvaippa näkyi. Joku tuntematon kansalaisaktivisti oli istuttanut krookuksen sipuleita pariin paikkaan pyörätien varteen ja kukassahan ne nyt olivat.

Kolme vuotta sitten aprillipäivänä oli vielä kevät kovin alussa, koskikaroja näkyi reitin varressa. Nyt ne olivat kadonneet, ja avoimessa Vantaanjoessa näkyi vain telkkiä ja heinäsorsia ja erikoisuutena yksi pari haapanoita. Muutaman kuvankin pysähdyin telkistä ottamaan Pitkäkosken alajuoksulla, missä ne sukeltelivat kosken kuohuissa. Oikeastaan pysähdyin tarkistamaan missä kunnossa kamerani on, koska Vantaankoskella kävi aivan perinteisesti eli kaaduin pyörälläni, kun tottumattomana erittäin tehokkaisiin käsikäyttöisiin levyjarruihin pysäytin fillarini hieman varomattomasti ja korkealle hinaamaltani satulalta jalat eivät yltäneetkään noin vain maahan. No, kamera oli kunnossa, mitä nyt linssin vastavalosuojasta pieni pala puuttui.

(tässäpä tulkku)

Tästä havainnosta ilahtuneena kannoin pyörän Ylästöön nousevia portaita seuraavalle pyörätielle joka johti tutulle paikalle missä on jo vuosia asustellut nokkavarpusia. Pitkin talvea kävin paikalla mutta näin vain punatulkkuja. Nyt oli paikalla sekä niitä että sitten nokkavarpusiakin. Vaikea niitä oli kuitenkin kuvata, jo paikantaminen äänten perusteella oli hankalaa ja linnut kähmivät yleensä pusikoiden keskellä tai korkealla puiden latvoissa. Muutaman kuvan kuitenkin sain kun parisataa ruutua käytin. Piti kyllä ottaa muutama kuva punatulkuistakin kun väitän ne kuitenkin tuntevani.

Hieman vähemmän kilometrejä tuli kuin eilen mutta hyvänlainen lenkki tänäänkin. Samaa pitää jatkaa niin kauan kun näitä aurinkoisia päiviä vielä riittää. Jalat eivät väsy, kai siihen on syynsä sillä että viime aikoina olen jokaisen työviikon aikana kahvitauoilla salilla tehnyt tuhat suoritusta jalkaprässissä 150 kilon painoilla, kaksisataa joka yö, kun toiset nostavat painoja syömällä eväitään. 

***

(tämä ei ole tulkku)