Menneitä muistellen XXX

4.4.1978: Kaunis korkeapainesää Jurmossa jatkui, tuuli pysyi heikkona ja aurinko paistoi. Lämpö pysyi lähellä nollaa joten ei ollut pelkoa että aurinko olisi sulattanut jään liian hauraaksi. Jääretkeilylle oli siis vieläkin hyvät mahdollisuudet. Täydensimme lähisaarten kierroksemme käymällä vielä tutkimatta jääneillä Killingharulla ja Norrkläpparna-ryhmällä sekä tietysti jo tutuiksi tulleilla länsipään saarilla. Olisi tuolla Utön suunnassa ollut vielä Skalmörninkin suuri soraharjanne, mutta ihan sinne asti emme kävelleet. Utön ja Jurmon välisillä saarilla Bokullan ympäristössä tuli käytyä jo toukokuun lopussa 1977 kun olimme vakioveneporukalla laskemassa noiden luotojen pesimälinnustoa Saaristomeren kansallispuistoselvityksiä varten ja Jurmon läheisillä lounais- ja länsipuolen suurilla lintusaarilla käytiin uudestaan toukokuun 1979 lopulla laskemassa pesimälinnut, erityisesti haahkat, ja tutustumassa muutenkin saarten luontoon. Samalla kertaa tuli tutkittua pesimälinnusto ja paikat Jurmon eteläpuolen luodoilla aivan Jurmon Kalkskäriin asti, siitäkin huolimatta että merikortti oli Jurmon eteläpuolelta tuohon aikaan vielä vitivalkoinen, gt-kartalla piti navigoida ja veneen keulassa tähystellä ettei olisi kiveen ajettu. Ei sinne muuten juuri kukaan veneellä ajanut Per Mattssonia lukuun ottamatta. Monta kiveä Jurmon ympärillä ei ole jolla emme olisi joskus käyneet, onneksi emme yhdenkään kanssa kolaroineet.

Laaja kierroksemme pohjois- ja länsipuolen jäillä paljasti että tämmöinen jäätalvi oli ollut kova myös linnuille, erityisesti nopeasti runsastuneille merimetsoille. Niiden raatoja löytyi tuolta ulompaa pitkin jäätä. Kaikki olivat nuorten lintujen, luurangoiksi kaluttuja. Lokit, korpit ja mahdolliset pedot olivat nälkään kuolleet linnut omaan nälkäänsä syöneet ja aurinko sitten lämmittänyt luita niin että ne olivat painuneet osin sisälle jäähän. Yksi raato löytyi myös Jurmon pääsaarelta, se oli aivan ehjä nuoren merimetson raato joka oli juuri osaksi paljastunut Kappelin tuntumasta sulavan lumikinoksen alta. Jukka sen löysi ja myös otti talteen, vuorasi ison puulaatikon vedenpitävästi ensin muovilla, sitten lumella, laittoi raadon sinne ja sanoi vievänsä sen Helsinkiin täytettäväksi. Jäällä olleista raadoista otin itselleni talteen yhden jalan, Sepe jalan ja pääkallon. Luulen että ovat vielä tallessa jossakin meillä puolin ja toisin. Otimme tietysti myös paljon kuvia noilla jääkävelyillämme, mutta kun ovat dioilla sekä mustavalkonegoilla, ovat jääneet kokonaan digitoimatta tähän nykyaikaan.

Tänään oli vesilintuja jo hieman harhailemassa jäälakeuden yllä sulapaikkoja etsien, heinäsorsia, pari taviporukkaa, telkkiä, isokoskeloita ja kolme tukkakoskeloakin, jokunen merihanhi ja neljäkymmentä kyhmäriä. Saarilla tuli vastaan varpushaukka joka ilmeisesti jäi pääsaareen, tuulihaukka muutti Huvudskärin yli. Korppeja kierteli saaren vaiheilla neljä. Killingharulla tapasimme kaksi luotokirvistä, jotka kinasivat keskenään siitä kumpi saa saaren kesäpaikakseen.

Pääsaarellakin oli taas hieman paremmin lintuja. Leppälehdosta nousi pari lehtokurppaa ja sieltä löytyi myös ensimmäinen tiltaltti. Pari västäräkkiäkin oli jo tullut. Rautiaisten määrä oli taas noussut, neljäänkymmeneen. Muuttajista kiuruja riitti entiseen tahtiin, peipot olivat hieman himmanneet, mustarastaiden määrä oli laskenut ensi kertaa alle sadan, kahdeksaankymmeneen. Luotojen merilokit meitä huvittivat päivästä toiseen: siellä ne istuivat aamusta iltaan paljailla kivillään pitkin jäälakeutta pitäen paikkaansa varattuna ja odottaen jäiden lähtemistä. No, toinen voi välillä käydä lounaalla jonkun raadon tai sattuman syömässä kun toinen pitää luotoa varattuna.

***

(tähänkin retkeen merimetso löytyi mutta kaikkensa antaneena)