Tähän aikaan takavuosina XLVIII

***

1.2.2003: Tuossa edellä mainitsin että vuosituhannen vaihteen kahden puolen teimme senaikaisen vakioporukan kanssa myös talviretkiä Ahvenanmaalle. Ensimmäinen oli ollut vuonna 1993 joulukuussa, viimeisiä taisi olla tuo kymmenisen vuotta myöhempi. Lähtö oli ollut 30.1. ja joskus seuraavana yönä olimme tulleet perille saarimaakuntaan.

Toisia suosii noilla Oolannin talviretkillä leuto sää, meillä sen sijaan oli aina sen kanssa epäonnea, nytkin pakkasta oli toistakymmentä astetta, tuulta toistakymmentä metriä sekunnissa ja muutenkin aika raaka tunnelma. Lunta ei sentään tupruttanut toisin kuin monta kertaa aiemmin. Nuottimmekin retkille olivat yleensä aika huonot eikä lajeja tullut lainkaan siten kuin muille siellä kiertäville porukoille, nettiaika oli kuitenkin tasoittanut hieman tätä eroa.

Tänä helmikuun ensimmäisenä meillä oli takana jo yksi täysi retkipäivä, joten keskityimme paikkaamaan sen puutteita. Maarianhaminasta etsimme ensialkuun turkinkyyhkyä, mutta paikka oli tyhjä. Suuntasimme Eckeröhön ja Skeppsvikissä näimme jo hyvän joukon merimetsoja ja isokoskeloita. Torpfjärdenillä ei ollut enää timaleita, olivatkohan pelästyneet lopullisesti meitä niinä aiempina retkinä kun Sepe oli niitä esiin ajanut heittelemällä kiinanpommeja ruoikkoon.

Degersandin tienoilla oli todella runsaasti vesilintuja, tuhansia tukkasotkia ja parituhatta telkkää. Joukosta löytyi viitisen uiveloa ja kauempana oli satoja merimetsoja. Sepe löysi putkellaan kaukaa yhden riskilänkin. Storbyn lauttasatamassa oleili edelleen eilen löytämämme punasotkakoiras, tukkasotkia oli satoja sielläkin. Hammaruddassa kävimme tavan mukaan yrittämässä merisirrejä, turhaan tälläkin kertaa. Räkätit olivat jääneet talveksi Suomeen ja tuolla näkyi jatkuvasti parvia etsimässä viimeisiä marjoja. Pieniä tilhiporukoitakin oli siellä täällä. Lännestä tulimme illaksi takaisin Maarianhaminan maisemiin mutta emme löytäneet enää mitään uutta, muutenkin puutelistamme oli jäänyt aika samanlaiseksi kuin se oli aamullakin ollut.

Seuraavan päivän kiertelimme sitten maakunnan itäosissa, vesilintuja oli sielläkin, joskin länttä vähemmän. Paikkauksia retkilistaan ei juuri tullut. Lähdimme samana iltapäivänä jo kohti Turkua ja Sepen kanssa kaksistaan staijasimme vielä valoisan ajan loppuun huolimatta rajusta lounaistuulesta, 15-18 metriä sekunnissa. Muistin kyllä miten sain keuhkokuumeen ja -taudin samalla tavalla kolme vuosikymmentä aiemmin, mutta isossa laivassa on aina kunnon tuulensuojaa emmekä olleet tällä kertaa hiestä märkiä siellä kannella. Saimme retkilistaan pelastettua sentään nokikanan ja miekin onnistuin näkemään riskilän. Kyhmäreitä näimme noin kahdeksansataa, isokoskeloita nelisensataa, merimetsojakin vielä parisataa ja merikotkia yli kuusikymmentä. Merikotkien lisäksi ei tällä retkellä muita petoja tainnut ollakaan. Niiden määrä on tainnut vain kasvaa noistakin päivistä.

***

(ei kannata lähteä noita Ahvenanmaalta etsimään)