***
31.1.2013: Olen ollut muuallakin kuin
Jurmossa tähän aikaan, olkoon esimerkkinä vaikka käynti
naapurisaaressa Utössä jokunen vuosi sitten. Olimme varanneet
majoituksen jo hyvissä ajoin syksyllä Sepon kanssa, tuohon aikaan
miulla oli kahden viikon eläkepätkät joihin tämäkin retki hyvin
sopi.
Sitä emme syksyllä arvanneet että
saaressa olisi noihin aikoihin kettusirkku. Se oli ilmaantunut
paikalle jo joulukuussa ja olen toisaalla kertoillut siitä miten
kävin sen bongaamassa turkulaisen ekaekaaporukan mukana. Nyt se tuli
ihan ennakkoon varatulle retkellekin lajiksi. Saavuimme saareen 29.1.
Sepen kanssa kaksistaan, Tenovuon Jorma oli tietysti myös paikalla, mutta arvasimme että kuun vaihteessa
viimeistään saisimme paljon seuraa, kaikki kynnelle kykenevät
kuukausibongarit. Sinänsä onnekasta että olimme tehneet varauksen jo ajat sitten, tuohon aikaan ei olisi enää ollutkaan vapaata tilaa saatavana. Muutamat kuukausipinnojen kärkibongarit taisivatkin joutua odottamaan ylimääräisiä päiviä ihan tuon tilapulan takia.
Tämä tammikuun viimeinen päivä oli
vielä rauhallinen, pari astetta lämmintä oli, tuuli aamulla
kymmenkunta, iltapuolella seitsemisen metriä etelästä. Pilvistä
toki oli, ja matalapainetta. Suojapoukamiin kasaantui mukavasti
vesiäisiä, heinäsorsia, telkkiä, kolmea lajia koskeloita,
tukkasotkia, pilkkasiipiä, alleja eli vakiolajisto edustavasti.
Lokkeja, merimetsoja ja kyhmyjoutsenia näkyi myös. Itse saaressa
oli vielä samat kolme luotokirvistä kuin vuodenvaihteessakin,
peukaloinen ja pikkuvarpunen myös. Seuraavan päivän bongariporukan
voimin esiin kaivettiin vielä lapasotkat ja riskilät, muutama
merisirri ja muuttohaukka tavallisempien riskilöiden, punarinnan ja
huuhkajan lisäksi.
Bongaushärdelli aiheutti helmikuun
alkupäivinä myös pieniä välikohtauksia saarelaisten ja bongarien
välillä, tönimistä ja nyrkkien heiluttelua. Saaressa oli noihin
aikoihin eli kai koko talven kuvaamassa ja haastattelemassa joku
lopputyötään tekevä sosiaaliantropologian opiskelija. Hänpä
haastatteli tuon retken aikana bongarien suurimman joukon jo
lähdettyä meitäkin Sepon kanssa hyvän aikaa, juuri tuosta
lintuturistien ja paikallisväen yhteiselosta. Haastattelut menivät videolle mutta ainakaan itse en ole sen jälkeen noita missään julkisuudessa nähnyt vaikka kaveri sanoi oleskelustaan ja työstään yrittävän jonkun jutun televisiollekin työstää.
Se pisti miutkin ajattelemaan vähän
tätä ulkosaariretkeilyä, ja ainakin hänen haastatteluunsa
vastailin sen suuntaisesti että jatkossa varmaan retkeilyni Utössä
vähenisi ja palaisin enemmän retkeilemään alkuperäiskohteeseni
naapurisaareen Jurmoon. Tämä siitäkin huolimatta että
liikkumisrajoitukset Utössä olivat vähentyneet ja vastaavat
Jurmossa lisääntyneet. Olen aina kammoksunut riitoja ja epäsopua,
ja jos kerran kantaväestö ei miusta pidä sen takia että olen
muualta tullut lintuja katsomaan, menen sitten muualle, siitäkin
huolimatta ettei juuri minua ole kukaan erityisesti mistään
haukkumaan tai moittimaan tullut. Jurmossa tällaiset suhteet ovat
aikojen saatossa jo vakiintuneet ja minua siellä häiritsee eniten
ympäristöviranomaisten tapa leikkiä jumalaa paratiisissa eli jääräpäinen ekoterrorismi
nummenpolttoineen. Toivottavasti nuo saavat pikimmiten potkut nyt kun
valtion rahat ovat muutenkin vähissä.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.