30.12.2015

Tähän aikaan takavuosina XXXVI




***


31.12.1968: Vuoden viimeisenäkin päivänä on retkeilty. Esimerkkinä olkoon päivä jolloin yritimme Karhumäen veljeksien kanssa laskea Halikonlahden talvilintureittiä. Kova lumisade kuitenkin sai meidät toisiin ajatuksiin, näkyvyyttä ei ollut kuin parisataa metriä.


Alkumatkalla näimme kuitenkin yhden urpiaisen lähtöpisteen lähellä, seitsemän vuorihemppoa tullessamme vedenpuhdistusaltaille ja kolme tunturikiurua palatessamme Vuohensaaren tietä takaisin.


Kun laskennasta ei tullut mitään, päätimme uusia sen uudenvuoden jälkeen, kolmantena päivänä, ja lähdimme käymään Halikossa. Laukassuolla oli erikoista toimintaa, tietääksemme luujauhotehdas siellä käsitteli teurasjätteitä. Ja kovin huolimatonta oli se käsittely. Tavaraa oli ympäristössä röykkiöittäin peittämättä ja elukat sekä linnut sitten raahanneet sitä ympäri metsää ja suota.


Lintuja tuolla teurasjätekasoilla oli runsaasti, sain vuoden viimeisen vuodenpinnan korpista, sen numero oli 166. Korppeja oli ainakin kymmenkunta, mikä siihen aikaan oli tavattoman paljon täällä etelässä. Kuten sanoin, koko vuonna en ollut siihen mennessä vielä yhtään nähnyt. Oli siellä muitakin varislintuja, harakoita, variksia ja närhi. Luista lihaa kaiveli myös käpytikka ja koko joukko tiaisia.Erikoisin kasojen ympärillä kierrellyt lintu oli harmaapäätikka, ehkä sekin oli ihastunut liharuokaan.


Suolla kävimme myös, sen reunasta löytyi pyy ja keskemmältä muutama teeri. Vaikka sää pysyi sateisena ja näkyvyys heikkona, saimme päivän lajimääräksi yhdeksäntoista. Ei se ollut huono ollenkaan noihin harrastuksen alkuaikoihin ainakaan olosuhteet huomioon ottaen.


Sää ei suosinut kaksi vuotta myöhemminkään, 31.12.1970. Olin silloin Jurmossa ensi kertaa, ulkosaaren joulu jo takana ja uusivuosi edessä. Päivä oli kuitenkin raaka, pakkasta kymmenkunta astetta koko ajan kiristyen ja tuulta pohjoisesta kuutisen boforia tauotta, luntakin tuiskusi joten näkyvyyttä riitti vain pari kilometriä. Runsaan neljän tunnin komppaus tuotti vain kymmenen lajia, niistä seitsemän vesilintuja (heinäsorsa, alli, haahka, isokoskelo) ja lokkeja (meri-, harmaa- ja kala-). Maalinnuista merkittiin listoille vain viisi talitinttiä ja käpytikka männiköstä, tuulensuojasta, ja tietysti parvi teeriä, sillä kertaa parvessa oli 20 lintua.



***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.