Tähän aikaan takavuosina XXXIV

***

25.12.1981: Talvilintulaskenta Salon Sirkkulan reitillä. Joulupäivän retkeily oli opiskeluaikaan ollut joko ulkosaarikierros Jurmossa tai sitten talvilintulaskentakierros Salon reiteillä joita miulla oli noihin aikoihin vastuullani kolme. Vuonna 1981 kuitenkin olin pääkaupunkiseutuun, työelämään ja siellä orastaviin elämänmuutoksiin implementoituneena alkanut kallistua siihen päätökseen että matka Helsingistä laskemaan noita kolmea reittiä Saloon vähinä vapaapäivinä vielä bussi- tai junakyydissä kolmesti talvessa olisi liian rankkaa pitkän päälle. Tällä kertaa mukana olikin sitten Lähteenojan Jari joka oli halukas ottamaan nuo reitit vetääkseen. Lupauksensa hän onkin pitänyt moitteettomasti aivan tähän päivään asti, kiertänee nytkin samat kolme reittiä joko yksin tai sitten jonkun mukaan ehtivän kaverin kanssa, tavallisimmin Sepen. Jokunen vuosi sitten kävelimme ne kaksistaan hänen kanssaan läpi ja kun tätä ikää on tullut, lyhensimme jokaista sen verran etteivät ne vie koko aikaa pimeästä pimeään.

Mutta joulupäivänä 1981 olimme siis aikeissa laskea Sirkkulan reitin, tai Salo Kakkosen, kuten sitä itse nimitin. Pakkasta oli perinteiseen tapaan 12 astetta, luntakin sateli heikosti, pilvistä oli eikä heikko koillistuuli haitannut kun aloitimme aamuyhdeksältä marssin Salon Kaukvuoresta. Alkuosuus oli omakotialuetta, pihojen lintulaudoilla oli jo tiaisia etsimässä aamupalaa. Mäen päälle päästessä reunametsästä kuului jo hippiäistenkin kutsuääniä, samoin yhden puukiipijän näimme. Pappisiin päin mennessä pihoilta tuli havaintoja varpusista ja keltasirkuista, myös varikset ja harakat olivat jo liikkeellä. Kartanon pihapiirissä rääkyi närhiä, puiden latvoissa päivysti viherpeippoja mutta paikallista pikkutikkaa emme onnistuneet reitille saamaan. Punatulkkuja oli myös noilla main ennen kuin siirryimme tyhjänpuoleisen peltoaukean poikki Toravuoren maisemiin. Siellä meitä tervehti töyhtötiaispari ja kohta toinenkin. Pyy lähti samasta lehdosta missä olin sellaisen ensi kertaa elämässäni viisivuotiaana nähnyt isän näyttämänä. Tiaisia oli metsässä muitakin, ja pihalinnustoa enemmän kun tulimme Pettilän kartanon kulmille. Siellä oli jo aiemmin havaittujen lajien lisänä yksi hemppokin.

Jatkoimme peltoteitä ja siten Vähäjoen poikki Ilmusmäen puolelle. Vähäjoen pienessä koskisulassa ei tällä kertaa ollut mitään, joskus muistin siinä olleen koskikarankin, pari kertaa heinäsorsan. Ilmusmäellä oli metsiä hakattu joten sieltä ei tullut enää metsoja, ei tikkoja, vain tiaisia, lisänä retkilajeihin sentään kuusitiainen kahden yksilön voimin. Ullenbölestä palailimme taas tyhjän pelto-osuuden jälkeen Vähäjoen pohjoispuolelle Närvelän laitaa vanhalle radalle, joka vei takaisin kohti reittimme alkupäätä. Tiaisia, tulkkuja, keltasirkkuja tuli lisää, sekä radanvarren ruderaatista kaksi uutta hemppoa. Viimeisiksi lajeiksi ennen loppua jäivät pari urpiaista ja kolme fasaania. Nuoruudessani, fillaroidessani samaa vanhaa rataa kodin ja koulun väliä, tuossa radanvarren korkean kuusiaidan suojassa oli noita fasaaneja ollut kymmenittäin, jopa niin että eräskin yksinäinen puiden suojassa kyttäävä irtokolli oli tappanut niitä talven mittaan siihen puiden alle kolmattakymmentä.

Iltakolmelta olimme valmiita, kuuden tunnin kierroksella laskimme havainneemme 18 lajista yhteensä 206 lintua, se oli tuohon aikaan tuolle reitille aika tavanomainen tulos kun mitään suuria massaesiintymisiä ei ollut, esimerkiksi marjalintuja emme nähneet nyt yhtään, edes mustarastasta. Runsaimpia olivat talitiainen, keltasirkku ja punatulkku, sitten hippiäinen ja sen perässä kaksikko harakka – varis. Pyy ja puukiipijä jäivät yhden yksilön varaan. Päivän mittaan pakkanen oli lauhtunut yhdeksään asteeseen ja lunta ei enää sadellut. Sovimme että huomisena tapanina laskisimme sitten keskustakierroksen, siinä olisi haastetta kuudentoista kilometrin verran.

***