Murha lintusaaressa

(Juha Laaksonen: Murha lintusaaressa, Some Day Capital Oy 2015, 384 s.)

Hyvä lintukaverini S.S. luovutti tai oikeastaan myi tämän teoksen miulle Sepen grillillä Kaarinassa 20.11. kun olin saapumassa Seija S:n kanssa loppusyksyn retkeltämme Jurmosta. Jo kansikuva ja ensimmäiset sivut paljastavat että tämä lintusaari on Jurmon naapuri Utö. Olen enemmän Jurmon kävijä, säännöllistä retkeilyä jo 45 vuoden ajan, mutta retkeillyt aika lailla Utössäkin jo vuodesta 1977, joten miljöö on miulle tuttu. Kun tämä on avainromaani ja kun miulla on taakkanani menneisyyttä Turun ornipiirien kanssa, väittäisin tuntevani muutamia kirjan henkilöitä vähän muutenkin kuin vain Utön retkeilyn kautta, erityisesti tuon S.S:n jonka alter ego tuntuu olevan kirjan päähenkilöitä. Seijalla ei ole tuollaisia painolasteja sen paremmin Utön kuin henkilöidenkään tuntemisesta, ja hän voi keskittyä rauhassa kirjaan kuten mihin tahansa dekkariin. Hän aloittikin kirjan lukemisen heti jatkaessamme matkaa Kaarinasta kotia kohti ja päätti sen seuraavana aamuna. Mie luin sitten sen hänen jälkeensä seuraavan yön pikkutunneille tultaessa.

Teosta ei tarvitse arvailla avainromaaniksi, jo ensi sivulla mainitaan että alkuperäisenä tarkoituksena oli yllättää retkikaverit muisteluilla. Ennen kertomuksen alkua olleesta henkilöluettelosta bongasin koko joukon sellaisia joille miunkin oli helppo kuvitella vastine tosielämässä. Henkilöitä on paljon, lähes kolmekymmentä jo tuossa listassa ja itse kirjan tekstistä löytyy lisääkin. Tarinan seuraaminen on siten haastavaa sellaiselle joka haluaa lukiessaan ratkaista kirjan nimessä mainitun murhan. Pikkukämmejäkin nimilistassa on käynyt, esimerkiksi Sarkkinen on joko Veli-Pekka tai Kari-Pekka.

Tietynlaisena sisäpiiriläisenä miun oli tietysti hauska lukea noita juttuja jotka olen itsekin livenä kuullut ja jopa jossakin määrin paikalla tapahtuma-aikaan ollut. Bongaus tai muu erityinen kiinnostus harvinaisuuksiin tuntuu olevan vedenjakaja tässäkin, puhe lipsahtaa hyvin nopeasti kehuskeluihin missä kuka milloinkin tekee vaikutusta toisiin tarinan henkilöihin tai vaikka lukijaan kaikella mahdollisella näkemällään. Kaikki muu lintuihin liittyvä aktiviteetti vaatii erityisen puolustuksen tai selityksen ja jää silti dudeiluksi. Aika puuduttava sessio on seurata rikostarkastajan ja kopterilentäjän loputonta saapumista saarelle, kukaan aito orni ei ole kovin kiinnostunut kuuntelemaan toisten haviksia ainakaan jos ei itse ole ollut mukana. Onneksi ulkomaan retket ja maailmanpinnalistat jäivät sentään käsittelemättä. Samoin tuo megararin löytyminen murhapäivänä pysäyttää kaiken toiminnan, jopa murhan tutkinnan. Ehken tuon lukemisen jälkeen rekrytoisi yhtään bongaria töihini jos valitsemaan pääsisin. Onhan tietysti tämä bongarien työmoraali miulle tutuksi tullut aiemminkin ihan tositilanteista. Monessa kohdassa tulee mieleen aloitteleville kirjoittajille annettu neuvo tappaa rakkaimpansa eli leikata tekstistä kaikki kirjoittajaa henkilökohtaisesti kiinnostava koska se ei muita kiinnosta, tämä kirja on tehty juuri päinvastaisella menetelmällä.Se on syntynyt hieman samalla tavalla kuin Kalevala Lönnrotin kynsissä. Runonlaulajat ovat kuitenkin itse pääosissa ja kirjailijakin yksi heistä.

Mie pidin tuota rikoskertomusta pikkuisen päälleliimattuna ja sen loppuratkaisua vähän kesynä. Paha ulkoistettiin. Ainesta paljonkin rankempaan olisi ollut, erityisesti myös noissa muisteluissa, huumoria hukkaamatta. Nyt tämä teos vertautuu mielessäni vaikkapa tuohon The Big Year – elokuvaan josta olen tännekin aiemmin kirjoittanut. Kirja senkin taustalla on, sitä tosin en ole lukenut. Ihan niin kesyä ja hampaatonta tästä ei tullut, hauskempikin tämä oli mutta valitulla tiellä ei uskallettu kulkea loppuun asti.

Seija luki sujuvasti hieman yli sata sivua. Sen jälkeen jatkuvat sivupolut ja lajilistat alkoivat puuduttaa ja loppu meni sisulla maaliin. Loppuratkaisu oli hieman deus ex machina -tyyppinen. Huomattavaa on ettei siitä ollut mitään merkkiä rikostutkijan tutkintakartassa mikä oli kirjan alussa ennen henkilöluetteloa ja tarinan alkua. Ehkä tämän oli pelkästään tarkoitus kertoa jotakin rikostutkijasta ja hänen työnsä tasosta. Seurailin jokin aika sitten millaisella arsenaalilla poliisi yritti selvittää tässä lähellä tapahtunutta henkirikosta ja miten sitovat todisteet taisivat siitä huolimatta jäädä löytymättä. Tuolla teholla ne vinkit, joista kirjoittaja tekstissään kertoi, olisivat varmasti löytyneet. Helppoja ratkaisuja löytyy vain kirjoista.

Kirjan kuvituksena on kirjoittajan omia kuvia mustavalkoisiksi käsiteltyinä. Kohteina ovat linnut ja ympäristö, eivät henkilöt (yhden sentään taisin tunnistaa, oli siinä tyypillisimmillään).

***