28.11.2015

Tähän aikaan takavuosina XXV





***


Tänään päättyi taas työviikko. Aamun unien jälkeen lähdin iltapäiväksi Espoon Träskändan puistoon ja Matalajärvelle syyspimeän työviikon peruskierrokselle. Samaa lajistoa löytyi järveltä kuin vuosi sitten Laajalahdelta, ainoana lisänä paikallinen merihanhi joka vielä odottaa kanadalaisten joukossa talven tuloa.


Kuvittelin että Träskändan lintulaudalla piipahtanut nakkelikin olisi hyvä havainto, mutta vanhoja vihkoja selaamalla huomasin että olen havainnut nakkelin myös 28.11.1976 tekemälläni Vuohensaaren retkellä. Se retki oli muutenkin tämän päivän metsäosuuksia parempi, hippiäisiä näin tänään vain yhden, silloin niitä oli saaressa parisenkymmentä, tänäisen ainoan kuusitiaisen vastapainona tuolloin oli kolme patea ja kolme hömötiaista mitä nyt ei näkynyt lainkaan.


Vesilintuja Halikonlahdella ei enää ollut tuohon aikaan, mutta lokkeja vielä runsaasti, eniten harmaalokkeja, noin sata. Pajusirkkujakin löytyi lahdelta tuolloin vielä kolme ja pulmusia viisi, kumpaakaan lajia ei täällä nyt näkynyt, eikä edes tilhiä joita tuolloin oli Mököistenmäessä 120 linnun parvi.


Tuoreemmista retkistä 28.11. olkoon malliksi vuoden 2010 versio. Silloin ajoin Asikkalan Vääksyyn kanavan tietämille bongaamaan Suomen ensimmäistä tammitikkaa. Puolen tunnin odottelun jälkeen se näkyikin. Muuta mainittavaa bongausretkeltä oli saalista etsivä varpushaukka ja eräällä piharuokinnalla näkynyt laulurastas.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.