Myyränlaskenta ja kuntokierros

(tätä emme sitten nähneet)

***

Viimeinen täysi päivämme Jurmossa tällä erää, sen kunniaksi kävelimme koko saaren päästä päähän, 19 kilometriä eli koko valoisan ajan. Itäpään kierroksen piti olla vain maisemakierros, mutta aivan itäriutan viimeisessä kärjessä oli kuitenkin yksinäinen merisirri.

Merivesi on noussut selvästi ja rantavyöhyke on tullut aika märäksi, se pakotti viemään kävelyreittiä sisemmäs katajikon tuntumaan. Itäpään heinikoissa vilisti käsittämätön määrä myyriä. Niitä on ollut päivittäin vähän siellä täällä, pihallakin linturuokinnan tuntumassa, mutta nyt niitä tuli vastaan ihan muutaman metrin välein. Petolinnuilla riittää varmasti ruokaa niissä.

(tuollaiseen oli tyydyttävä)

Suon ja lepikon laitoja kiersimme tänäänkin valkoselkätikan toivossa, mutta turhaan. Mikään ei ollut koskenut viemiimme talipötköihin. Lintuonni parani hetkellisesti kun kävimme myös Sorgenin lehdossa. Siellä tosiaan naputteli valkoselkäinen tikka, valitettavasti vain kovin pieni eli pikkutikka. Peukaloinenkin varoitteli.

Matkalla rantaa pitkin länteen huomasimme parin merikotkan pyörivän länsireitin tienoilla, ja niitä pakeni suuri joukko vesilintuja. Kun tulimme reitille, huomasimme kotkien istuksivan järvikannaksen kivillä ja aina välillä hätistelevän tienoon sorsia, joita ei sitten paljon paikalle jäänytkään. Schinzii-kosteikon pakollisen karpalonsyöntitauon jälkeen jatkoimme lounaisriutalle. Taivaanvuohi nousi matkalla ylös, merikotkat siirtyivät toviksi kauemmas ja riutan kärjen lähellä ruokaili retkemme ensimmäinen pulmusparvi, 13 lintua.

Harmillisempi havainto oli huomata kaksi innokasta kalamiestä kahlaamassa muniaan myöten Heinä- ja Haahkasaarten kärjissä heitellen perhojaan tms. No, suunnistimme kuitenkin hiljalleen sinnekin. Länsilahdella pyörähti välillä kahdeksan merisirriä, pari lisää löytyi Heinäsaaren kannakselta mutta muuten niitä ei näkynyt. Ei näkynyt sorsiakaan, heinäsorsia lukuun ottamatta, häiriintyneet kai noista kalastajista. Yksinäinen gavia, muutama alli ja parvi pilkkasiipiä tuli ulompaa mereltä retkilajeiksi. Heinäsaaren kannaksella oli sentään tuttu tunturikiurukuusikko ja parvi urpiaisia.

(sirriparvetkin olivat huvenneet näin vähiin)

Ilta alkoi jo olla pitkällä ja marssimmekin aika haipakkaa takaisin järvelle ja saman tien satamaan. Ei lintuja sielläkään ollut, tykkikalliolla sentään paikallinen piekanamme taas etsimässä niitä myyriä joita näimme yhtenään. Satamakatua kävelimme jo hämärtyvässä illassa asemalle.

Asemalla täytimme vesiämpärit, polttopuuvarastot, söimme liiat eväät ja asetuimme ehtooksi odottamaan aamun yhteysalusta. Illalla saareen tuli uusi porukka, enimmäkseen Helsingistä, joten miehitys ei katkea lähtöömme.

***

(lähtöpäiväposeeraus kymmenen vuotta sitten)