Muuttuvissa maisemissa

(vähän sama sää Jurmossa oli kuin tasan kymmenen vuotta sitten)


***

Yö oli ollut taas sateinen, mutta pilvet alkoivat kuivua ennen aamukahdeksaa. Länteen suunnistimme jälleen aamupalan jälkeen. Vähän eiliseen malliin alkoi tämäkin päivä kun nummella lekutteli piekana ja länsipään riutoilla kierteli sinisuohaukka.

Tuuli oli heikentynyt lähes olemattomiin, joten rannat olivat rauhalliset jotakin maininkia lukuun ottamatta. Merisirrit olivat siten häipyneet pienemmille luodoille ja reitillämme oli enää pikkuparvia. Niiden joukosta löysimme kuitenkin ainakin kaksi värirengastettua yksilöä. Taitavat olla täällä tänä syksynä otettuja, niitä kun on merkitty jo parikymmentä. Molemmilla oli oikean jalan nilkan yllä punainen värirengas ja nilkassa teräsrengas, toisella vasemman jalan nilkan yllä lilan tms värinen lippu missä ilmeisesti kirjaimet AHG, jos nyt nopeasti sähläävästä sirristä oikein ne luin. Toisella oli vasemmassa jalassaan nilkassa keltainen värirengas jonka tekstistä en selvää saanut. Tekstiä siinä kuitenkin oli. Tällä kertaa Heinäsaaren kannaksella oli täysi kuuden tunturikiurun ryhmä kuten piti ollakin.

Naurulokkeja oli tullut runsaasti lisää, mutta monet muut lajit olivat hävinneet. Kaukoputkella sai haravoida pääpiirteissään tyhjää merta, hienosta säästä huolimatta lintuja ei juuri ollut. Puolilta päivän kaksi piekanaa liiteli järven yli länteen, perässään tuo paikallinen sinisuo ja merikotka, jonka yläpuolella taas muutti yksinäinen uuttukyyhky samoin länteen. Yksinäinen jouhisorsakoiras pyöriskeli Etelälahdella ja idästä tuli kaksi laulujoutsenta lounaisriutan kärkeen.

Kun tulimme Sorgenin lehdon alapuolelle, alkoi sade ja päätimme vetäytyä aseman suuntaan teenkeittoon. Sitä kestikin sitten lähemmäs kaksi tuntia ennen kuin oudot lähes paikan päällä syntyvät sadekuurot siirtyivät hiljalleen itään.

Sinne itään sitten lähdimme mekin, tosin ensin veimme lepikkoon sen toisenkin mukanamme olleen talipötkön, eilen viedyn viereen. Ei siinä ollut käyntijälkiä eikä tikasta tullut mitään vihjettä. Jo auringon laskettua ehdimme Itäsannoille, laskemaan muutamat paikalliset sinisorsat ja telkät. Grundvikilta lähdimme paloalueen poikki takaisin kun vastaamme lensi kaksi pienehköä kahlaajaa. Hämärässä emme enää niitä tunteneet, hiljaisia kun olivat, mutta joku kurmitsan tapainen kävi mielessä.

Marssimme sitten yhä pimenevässä illassa tai jo yössä ensin muinaismuistolle ja sitten männikön ympäri asemalle. Kyläniityn ylle alkoi nousta sumuntapaista.

***