3.10.2015

Tähän aikaan takavuosina X






***


2.10.2005: Kuten aiemmin taisin mainita, vuonna 2004 erosin exästäni, etsin uuden työn ja asunnon ja sen vuoden loppu kului elämän uudelleenjärjestelyssä. Kun vilkaisin seuraavan vuoden syksyn vihkoja, huomasin että naisasioidenkin säätö oli lähtenyt käyntiin. Senhetkisen tuttavuuden kanssa kävimme tuona päivänä kimpassa Hyvinkään rautatiemuseon maisemissa, ei tietenkään museoon tutustumassa vaan etsimässä tienoolla kähmivää harjalintua. Hyvän aikaa aluetta kierrettyämme löysimme sen ratojen toiselta puolelta ruderaatista ruokailemassa.


2.10.2007: Olin vakiintunut yksinelooni, naisasiat olivat tipahtaneet tärkeysjärjestyksessä viidennelle sivulle. Aamulla katselin parvekkeelta kun lähipelloille laskeutui runsaat kaksituhatta valkoposkihanhea. Hyvältä näytti ja lähdinkin sitten Laajalahden suuntaan. Siellä hanhia oli lisää, kanadalaisia, metsureita, tundrahanhia ja joukossa yksi lyhytnokkahanhikin. Se lähti jatkamaan muuttoa puoli kymmenen aikaan. Viiksitimaleita nousi ruoikosta kuuden linnun parvi, harmaapäätikka näkyi lennossa rantametsän yllä.


Kun viesti tuli Hangosta, lähdin jatkamaan matkaa sinne. Långörenin tyvellä oli uimasillaan nuori mustanmerenlokki. Se lähti hiljalleen jatkamaan niemenkärjen suuntaan. Pyrstötiaisia vaelsi, kuten sinä syksynä joka puolella. Kirkkonummen kautta palaillessa näkyi petoja muutolla sadekuuropilvien välissä. Buteoiden joukosta määrittyi jopa yksi nuori mehiläishaukkakin, ainoani jonka olen koskaan lokakuussa nähnyt.


Palasin takaisin Laajalahdelle ja 1500 nukkumaan tulevan valkoposkihanhen joukossa oli sitten vielä punakaulahanhikin. Se oli kierrellyt Espoon ja Kirkkonummen väliä jo jonkin aikaa mutta sattui nyt ensi kertaa miunkin silmiini. Kun vielä lietteeltä löytyi nuori kuovisirri, täytyy sanoa että päivä oli aika hyvä jos olisi ollut aloitteleva kuukausipinnabongari. Miun listani oli jo tuolloin kohtalaisen hyvä.

*** 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.