Retkellä Karin kanssa I

Pitää aivan erikseen muistella vielä muuatta Karin kanssa tehtyä bongausretkeä, se kun sivuaa sekä bongausta että autoja, jotka kumpikin olivat Karille erityisen läheisiä osaamisalueita, toisin kuin miulle. Oli vuosi 2003, ja kesä oli juuri kääntynyt heinäkuun puolelle. Ensimmäinen viikonloppu lähestyi, ja mieleni teki lähteä Oulun seudulle etsimään puuttuvia heinäkuun pinnoja, muun muassa pöllöjä piti tuona kesänä pesimän siellä runsaasti, ja ainahan sieltä voisi löytää vaikka pohjantikan, joka olisi ollut ässähavainto. Lisäkannusteeksi Pyhäjoen Asikkaperään ilmaantui laulava viirusirkkalintu.

Kari oli Oulussa, miulla oli työtä ja käytössä vain viikonloppu. Rannikon Seija oli tuohon aikaan työssä Helsingissä ja oli lähdössä Ouluun viikonlopuksi. No, miun kyydissä oli tilaa, joten sovittiin että haen hänet töiden loputtua Hakaniemestä ja lähdemme sitten saman tien pohjoista kohti. 4.7. kello 17 Seija hyppäsi senaikaisen Ladani kyytiin ja lähdimme menemään. Helsingissä oli helteen oireita, Tampereen kautta Seinäjoelle tullessa alkoi tulla horisonttiin ukkospilviä ja vielä pohjoisempana taivas peittyi tummaan stratukseen, ei sentään satanut.

Seijan kanssa leppoisasti körötimme autollani. Olin sen uutena ostanut joskus vuosia sitten, kai 1995, nyt sen mittarissa oli jo 200000 kilometriä mutta ne eivät näyttäneet menoa haittaavan. Meillä oli suunnitelma suunnata suoraan Pyhäjoen sirkkalintupaikalle, koska Kari kavereineen olisi myös sinne menossa ja siellä tavattaisiin. Suuremmin pysähtelemättä ehdimmekin paikalle vähän puolenyön jälkeen ja Kari sekä Ojasen Mikko olivat jo meitä ennen saapuneet. Pysäköimme peräkanaa kapealle metsätielle ja kävimme kuuntelemassa lintua joka lauloikin ihan mukavasti vakiopaikallaan.

Takaisin tullessa alkoivat ongelmat. Autoni ei inahtanutkaan. Kytkin oli hajonnut. Jaaa-a, keskellä metsää satojen kilometrien päässä kotoa ja yli sadan vielä Oulustakin ja auto ei toimi, sen nokkakin osoittaa metsään... Mutta olipahan mukana onneksi noita oikeita automiehiä. Porukalla ensin käännettiin nokka kohti länttä, siis rantatie olisi siellä jossain. Ja sitten kun muut saivat autonsa ohi ja menosuuntaan, laitettiin miun Lada Karin auton hinaukseen ja lähdettiin, varovasti, kohti isompia teitä. Jotenkin me survoimme autoon vaihteen päälle ja moottori saatiin vetämällä käyntiin. Mäkistarttia ei voinut ajatellakaan, olimme Pohjois-Pohjanmaalla ja matalatkin mäet jossakin kymmenien kilometrien päässä. Tarkkaa hommaa oli tuo hinauksessa ajaminen ettei vain vetoliina katkea, sitä nyt olin saanut harjoitella jo jonkin verran edellisen sitikanraatoni kanssa, sen sähköt kun katoilivat yhtenään ja joutui turvautumaan hinauskäynnistyksiin vähän väliä. Isoille teille tullessa piti valita vaihde isommaksi ettei olisi ihan traktorivauhtia ajanut ja kuitenkin sellaiseksi että sen liikkeelle sai köyttä katkaisematta, kolmonen riitti vajaan kahdeksankympin vauhtiin. Hinauksesta huolimatta kävimme vielä matkan varrella katsomassa pari pöllöjen pesimäpaikkaa, suopöllöjä ja hiiripöllöpoikue huomattiinkin, samoin koppelo. Pari viiru- ja lapinpöllöpoikuetta oli hiljaa, niitä emme löytäneet.

Lauantaiaamuna tulimme sitten hinausketjussa Ouluun, onneksi aamuinen moottoritieliikenne oli keskikesän lauantaiaamun mukainen eli hiljainen. Valvoimme vähän aikaa ja sitten kauppojen auettua lähdimme etsimään paikkaa missä kytkimen voisi korjata. Merkkihuolto oli myyntipuolta lukuunottamatta kiinni, ja muitakaan paikkoja ei tuntunut löytyvän, mutta Ojasen Mikko muisti yhden kaverin joka oli huoltanut hänen taannoisia Ladojaan. Joku muukin siis on ajanut sellaisella...

Kaveri löytyi, ja piha oli täynnä vanhoja autonraatoja. Kyllä kytkinremppa onnistuisi saman tien jos vain olisi kytkin. No, sen me lupasimme hakea heti ja sitten töihin, ainakin mie toivoin niin. Menimmekin saman tien takaisin merkkihuoltoon ja ostimme sitten kytkinsarjan ja vähän muitakin lisäosia joita voisi tarvita. Tunnin kuluttua toimme tavarat kaverille, joka oli kadonnut. No, oli luvannut tehdä työn joten mehän jätimme osat siihen auton luo ja lähdimme Karin luo miettimään jatkoa.

Jatkoksi oli tietysti luvassa lintuja. Oulun Oritkarissa oleskelleen töyhtökiurun bongaaminen oli jo onnistunut noita huoltokuvioita viilatessa. Samoin Parhalahti ja Tauvonniemi oli tullut katsottua jo hinauksen aikana. Päätimme pikku päikkäreiden jälkeen lähteä etsimään niitä pöllöjä, myyriä oli joka puolella vilistämässä. Kari ajeli ensimmäiseksi Jääliin. Siellä oli jonkun hänen tuttunsa mökki ja sen takana pönttö, ja siinähän oli helmipöllöemo ja poikanen paikalla. Lähdimme jatkamaan pikkutietä ja kohta tulimme metsäpellolle, jonka ylitettyämme tuli vastaan äkäinen lapinpöllöemo. Pojathan sielläkin olivat. Ilta hämärtyi. Kari oli saanut metrintarkat nuotit varpuspöllöpoikueen löytämiseksi, sitä piti mennä etsimään Haukiputaan puolelle, ja toden totta, päivä oli vaihtunut jo sunnuntaiksi mutta kun ehdimme paikalle, poikaset kerjäsivät juuri siinä missä pitikin.

Sanginjoen metsään lähdimme seuraavaksi, ja helmipöllö löytyi sieltäkin. Sarvipöllö oli tienvarressa. Aamu alkoi sarastaa ja Kari kurvasi kotiin, nukkumaan vähäksi aikaa.

(missäkö Kari on? No tietysti autonsa takakonttia kaivamassa...)

Me heräsimme sitten puolilta päivin, ja mie jännitin koko ajan mielessäni mitä mahtaa autolleni kuulua. Karihan sinne sitten soittikin, ja auto kuulemma luvattiin kuntoon illaksi. Noo... sittenhän oli hyvää aikaa vielä retkeillä vähän. Etsimme Haukiputaalta sen pohjantikan pesäkolon joka siellä oli, mutta pojat olivat jo ehtineet lähteä. Palasimme Ouluun, Hietasaari oli helppo paikka lähestyä, pikkutiira ja ristisorsia sieltä löytyi vaivatta. Nokkavarpunen lensi ylitsemme tulomatkalla. Seuraavaksi kävimme Kempeleellä, uimarannan tornilla, merihanhia ja ristisorsia sielläkin oli, lapinsirri ja uiveloita. Vesilintuja oli runsaasti, vastavalossa vain. Tuuli oli nostanut vedet lietteiden peitoksi.

Sitä autoa mie kaipasin yhä. Soiteltiin taas ja luvattiin että kuudelta. Sinne sitten lähdimme, ja paikalla oli todellakin kaveri ja kaverin kaveri, ja pahanlaisesti maistissa koko illan kuulemma juhlineina. Olivat kai hekin sitten heränneet Karin puolenpäivän soittoon ja kimpassa sitten pikavauhtia vaihtaneet sen kytkimen. Sanoivat vielä koeajonkin tehneensä, mutta toivottavasti eivät koska olivat aika pahasti vieläkin humalassa.

Mie siinä kiittelin kovasti kaikkia ja maksoin kytkimen vaihdon, ja kävin sitten Ladan rattiin. Kyllä se nyt tuntui toimivan, ihan hyvin. Kun vähän aikaa peräkanaa ajoimme, vakuutuimme siitä että homma toimii. Hyvästelin Karin ja lähdin hiljalleen kohti etelää. Liminganlahdella kävin lyhyesti, ja sitten Lumijoen kierroksen, siellä kun piti olla pesivän niittysuohaukan. Ei sitä siinä kivikasan pellolla kuitenkaan näkynyt. Jatkoin sieltä sitten Raahen suuntaan ja edelleen kotiin samaa tietä kuin olimme tulleetkin. Kotona olin klo 2.30 ja lähdin saman tien Siipitielle töihin, siellä oli tänä maanantaiaamuna ensimmäistä päivää toiminnassa uusi erityiskuljetus, jonka sujumista sitten seurasin. Hyvinhän sekin meni.

Kun sitten olin nukkunut yhden täyden yöunen, menin autokauppaan ja vaihdoin Ladan toiseen, Ladaan. Ei se ollut edes yhtä hyvä vaikka uusi olikin. Sitä se on kun rahat eivät riitä kunnon autoihin...

(nyt ei ihan takakontissa mutta kuitenkin autonsa vieressä, tuo sama Passat taisi Karilla olla jo 2003)