Koillisesta koleaa

***

Tämäkin oli aivan tavallinen retkipäivä. Lokakuun pohjoisvirtaus on vakiintunut, tuuli koleaa koillista ja lämpöä päivälläkin vain kuusi, seitsemän astetta. Ajattelin että tämä voisi olla hyvä päivä pohjoisesta lahtijöille, vaikka kotkille, ja suunnistin puolilta päivin Vuosaaren jätetunturille.

Kovan kiipeämisen jälkeen huomasin pian ettei tänään mitään erityistä muuta. Jokunen varis- ja naakkaparvi siinä näkyi lounaaseen lentävän myötäisessä, muuten oli vaisua. Pari pikkutikkaa oli liikkeessä, miun ensimmäinen tilheni tänä syksynä, vähän kirvisiä ja kiuruja ja yksinäinen lapinharakka.

Aikani siinä huipulla kiikaroituani näkeä ylös kiipesi joku nuori kaveri. No, miehän tervehdin kaikkia ja tuli hänkin siihen viereen jutustelemaan. Olikin venäläinen rekkakuski tuosta alhaalta satamasta. Katselimme kun sotilaskopteri meni juuri ylitsemme Porvoon suuntaan, ja samalla huomasin pari paikallista merikotkaa nousemassa siellä idän suunnalla. Vinkkasin kaverin katsomaan putkeen ja hän innostui siitä että näin lähellä Helsinkiä lentelee kotkiakin. Seuraili niitä hyvän tovin putkella ja paikansi yhden istuvan sataman itäpuolen saareen korkean kuusen latvaan.

Siinä meni ohi valkoposkihanhiparvikin, ja mäen laidassa kierteli paikallinen kanahaukka. Se istuikin puuhun muutaman sadan metrin päähän. Liian kaukana se oli kameralleni, mutta innostuin sitten ottamaan siitä pari kuvaa kännykällä kaukoputken läpi. Ja kaverikin innostui ottamaan samalla tavalla kännykkään kuvat tuosta haukasta. Mielestämme aivan mainiot muisto-otokset saimme kumpikin siitä.

Vielä lensi juuri ylitsemme tunturikiuru, pohjoista kohti, kotona Tiirasta tarkistin että pohjoispäässä staijaileva isompi orniporukka oli havainnut saman linnun. Sää oli kolea ja kun mitään erityistä ei tuntunut muuttavan, lähdinkin sitten alas autolle. Kaveri jäi seuraavaksi pitämään juttua kai kahden muun satamasta juuri mäelle nousseen rekkakuskin kanssa. Ehkä hänellä oli siinä mahdollisuus vaihtaa kotikieleen, meidän sananvaihtomme oli sujunut riittävän hyvin tuolla universaalitankeroenglannilla ja hän lisäksi oli täydentänyt sitä hieman omalla venäjällään.

Paluumatkalla poikkesin vielä Vantaan Backaksen ruderaateilla mutta eipä siellä tällä kertaa kummempaa näkynyt.Iltasella tuli I:lta vinkki Salosta että taivaalla olisi revontulia nähtävänä. Niinpä näytti myös sähköpostin auroravaroitin. Lähdinkin sitten Sipooseen, missä ovat lähimmät pimeät paikat. saman tien varressa oli jo kuusi muuta autokuntaa ja kyllä ihan komiat revontuliverhot siellä pohjoisen puolella. Pilvipeite nousi kuitenkin samasta suunnasta vähän noita peittämään ja taisi myös paras loimu noista hiipua iltakymmenen jälkeen joten palasin kotiin. Tuolloin oli lämpö jo ehtinyt pudota kolme astetta pakkasen puolelle.

***