Tuberkuloosifragmentit

Franz Kafka: Tuberkuloosifragmentit, suomentanut Ville-Juhani Sutinen, Savukeidas 2012, 64 s.

Savukeidas on onnistunut löytämään koko joukon klassikoita joiden parempi tunteminen olisi saanut ehkä suomalaisenkin aforismin löytämään toisen suunnan kuin mihin sitä lähdettiin viemään Koskenniemestä Envalliin johtavan äijäköörin voimin. Kafkan lyhyistä käytetään fragmentti-nimeä ja valintaansa suomentaja pitkään perustelee. Kyllä ne miulle aforismeiksikin kelpaavat vaikka itse kirjoittelenkin turhan kaavamaisesti lyhyttä lausetta. Suomentaja vertaa hänen tyyliään Novalikseen, mutta Kafka on kyllä edeltäjäänsä paljon ytimekkäämpi ja kurinalaisemmin selkeä. Johtunee tietysti ikäkausierosta mutta kai myös ikäerosta, vaikka molemmat nuoria kuollessaan olivatkin.

Ajatukset noissa Kafkan katkelmissa ovat selvästi se kiinnostavin ja nykyajatteluun verrattuna vallankumouksellisin elementti. Ne eivät julista eivätkä mitätöi, eivät herkuttele ovelilla sanavalinnoilla. Eivät ne edes synkistele, itse asiassa niiden perusvire on yllättävänkin toiveikas, toisin kuin nykyaforistien tuotoksissa. Olkoon tässä lopuksi esimerkki tai pari tuosta toiveikkuudesta kuolemantautiinsa sairastuneen pöytälaatikkokirjailijan kynästä:

***

Ensimmäinen merkki kajastavasta ymmärryksestä on kuoleman kaipuu. Tämä elämä vaikuttaa sietämättömältä, tuonpuoleinen mahdottomalta saavuttaa. Silloin ihminen ei enää häpeä haluaan kuolla, vaan pyytää vain tulla siirretyksi vanhasta vihaamastaan sellistä uuteen, jota hän oppii niin ikään vihaamaan. Toivon viimeinen kätköpaikka piilee niin ikään tässä, sillä saattaahan vankilanjohtaja siirron aikana sattumalta kävellä käytävällä vastaan, nähdä vangin ja sanoa: ”Älkää teljetkö tätä miestä enää selliin. Hän lähtee minun mukaani.”

***

Jos kävelisi pitkin tasankoa, haluaisi kovasti kävellä ja silti ottaisi taka-askelia, se olisi epätoivoista. Mutta silloin kun kipuaa jyrkkää rinnettä, yhtä pystysuoraa kuin miltä se näyttää alempana oleville, taka-askeleet aiheuttaa pelkkä maaperän muoto, eikä ole syytä vaipua epätoivoon.

***