26.7.2015

Arkkitehtuurista - On Architecture




Arkkitehti Esa Piironen on toimittanut ja Kustannusosakeyhtiö Avain julkaissut vuonna 2006 teoksen Arkkitehtuurista - On Architecture, joka sisältää arkkitehtuuriaiheisia ajatelmia ja sitaatteja. Tuoreeltaan kirjoitin siitä pienen esittelyn toisaalle, ja muistin sen kun taas kerran innostuin tuon kirjan käteeni hyllystä ottamaan.


Koko kirjan teksti on sekä suomeksi että englanniksi. Tekstin asettelu on lukijaystävällisen väljää, sivua kohti on tavallisesti kolme, enintään neljä mietelmää. Tekstin väliin on laitettu kirjan toimittajan luonnoksia ja piirustuksia eri suunnittelukohteista. Kuvitus on sinistä, joten lukijan on helppo tavoittaa ilmava, taivaita tavoitteleva mietiskelytunnelma.

Kirjan ulkoasu on kulutusta kestävä, siihen tarttuu mielellään ja kannet on halutessaan vaikka helppo pyyhkiä puhtaaksi.


Kirjan aloittava tekijänsä mietelmä "Arkkitehtuurin totuus muuttuu ajassa." antaa yhden lähtökohdan tutkia teokseen koottuja sitaatteja. Vanhimmat ovat ajalta ennen ajanlaskumme alkua, filosofeilta, mutta myös Rooman keisariajan synnyn aikoihin vaikuttanut arkkitehti Vitruvius on mukana. Antiikin aikana "arkkitehti" oli enemmän rakennusmestari tai pääinsinööri kuin taiteilija, minkä mukaan otetusta sitaatistakin huomaa.

Sisällön pääosa on sitaatteja ja ajatuksia, jotka pyrkivät määrittelemään arkkitehtuuria tai sen tehtävää. Monipuolisen käsittelyn kohteena ovat muun muassa tila, valo, muoto, järjestys, maisema, luonto, kaupunki, asuminen, pelkistys, luovuus ja ihmisen tarpeet. Toisinaan nämä lausahdukset innostuvat kirjan sivuilla keskenään väittelyynkin, yhtä totuutta arkkitehtuurista kirja ei todellakaan tyrkytä.

Teoksen toimittaneen Esa Piirosen käsityksiä arkkitehtuurista valottavat hänen omat mietteensä, joista esimerkkeinä poimin tähän muutaman:


Arkkitehtuurissa henki on tärkeämpi kuin materia.


Arkkitehtuuri on rakennettua mielentilaa.


Arkkitehtuurin pitäisi olla juuri niin yksinkertaista kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisempaa.


Arkkitehtuuri syntyy tilojen välisestä tyhjyydestä joka koskettaa ihmisen mieltä.


Arkkitehtuuri on maapallolle kotiutumisen taidetta.


Valo on arkkitehtuurin jaloin materiaali.


Arkkitehtuuri on peili joka puhuttelee meitä kaikkina aikoina.


Tunne säilyttää elinvoimaisuutensa arkkitehtuurissa paljon pitempään kuin järki.


Esa Piirosen käsitys arkkitehtuurista näkyy monille myös hänen töistään. Syynä tähän on se että aika moni Helsingin ja lähiseudun raideliikenteen asemista on korjattu hänen suunnitelmiensa mukaan, esimerkiksi Helsingin Rautatieaseman asemapihan kattaminen vuonna 2000 ja oma lähiasemani Koivukylässä vuonna 2004. Runsaasti väkeä on kävellyt myös Itäkeskuksen Hansasillalla. Tamperelaiset puolestaan tietävät Tampere-talon. Kirjamuodossakin löytyy teos Steel Images vuodelta 2001. Noiden katosten alla käyneenä en ihmettele, että tämän kirjansa viimeiseksi mietteeksi hän on valinnut seuraavan:


Arkkitehti lähtee näyttämöltä kun yleisö saapuu paikalle.


Kirja antaa runsaasti mietittävää arkkitehtuurin ja yleisemmin taiteen filosofiasta kiinnostuneelle lukijalle, ja toimii myös sarjaotsakkeensa mukaisesti avaimena arkkitehtuuriin sellaiselle, kuten minäkin, jolla ei kummoistakaan kokemusta alasta ole.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.