Tiheiden ajatusten kirja

(Löysin tämänkin arvion vanhasta varastosta. Olen tässä lukenut uudestaan tuota kirjaa eikä arviossani siitä ole korjattavaa.)




Tiheiden ajatusten kirja - Uuden aforismin parhaat (toim. Sami Feiring, Kirja kerrallaan 2011, 248 s.)

Kirjastossa käydesssäni huomasin tämänkin teoksen. Pitihän se lainata, Suomen aforismiyhdistys - toinen kirjan kustantajista - on ehtinyt palkita sen vuoden 2011 aforismikirjanakin. Kukas kissan hännän jne kuten tuttu kansanaforismikin tietää...

Valtaosan kirjasta vievät runsaalta sadalta kirjoittajalta saadut aforismit. Niitä ennen toimittaja esittelee sekä toimituksellisia ratkaisujaan että aforismia kirjallisuudenlajina. Teoksen lopusta löytyy vielä luettelo suomenkielisestä aforismikirjallisuudesta, lisänään jonkin verran muutakin maailmaa käsittelevää alkukielistä kirjallisuutta. Aforismi määritellään hyvin perinteisesti ja jopa kaavamaisesti rajoja korostaen - eroja pohditaan sitaattien, sananlaskun, runon, fragmentin, epigrammin, esseen, dialogin ja huumorin suuntaan, olisipa voinut mainita vielä maksiimit ja anekdootitkin kun vauhtiin pääsi. Niin tiukaksi rajaus kuristetaan että aluksi aforismi-sanan suomalaisperäisiksi vastineiksi annetut ajatelma, mietelmä ja mietelause eivät lopussa enää tunnu oikein mahtuvan noin määrämittaiseen karsinaan. Onneksi useat tekijät pohtivat noita eroja vähemmän, mitä vähemmän, sen parempaa jälkeä näyttäisi syntyvän.

Kirjaan ovat nykyaforisteiksi kelvanneet sellaiset kirjoittajat jotka ovat kirjan tekohetkellä olleet elävien kirjoissa. Tehty rajaus näkyy tuloksessa, pettymyksekseni, mukaan ovat päässeet kai kaikki jotka ovat halunneet nimensä tai nimimerkkinsä kirjassa näkyvän ja taso on sen mukaisesti ärsyttävän epätasainen. Julkaisseet näkyvät tosin parhaiten, ja lähinnä tuotantonsa määrän mukaisessa järjestyksessä. Toimittaja ei ole nähnyt suurta eroa siinä onko tuotanto kustannustalojen hyväksymää vai oma- tai palvelukustannettua. Kumpikin tapa korostaa enemmän tekijän nimeä kuin teoksen ansioita. Rajausta ei voi syyttää siitä että kirjaan valitut aforismit toistavat usein samoja ajatuksia. Alkuosassa toimittaja toteaa, että monesti aiemmin sanottu ajatus tekee aforismista huonon, mutta pehmentää kantaansa antamalla ansiota sen uudelle ja tuoreelle ilmaisulle. Kirjaa lukiessa nuo kriteerit nousevat kiusallisen monta kertaa mieleen.

Edelleen, kun kuolleet on pudotettu pois, joukosta on jäänyt muutama nimi jotka olisi mielinyt nähdä esiteltynä jos nämä nyt mukaan päässeetkin ovat. Julkaisuoikeuksistako lie kysymys, eivät taida olla aina ilmaisia. Jotkut elävätkin ovat jääneet pois, minäkin omasta tahdostani. Joka tapauksessa alaotsikon ylisanoille ei voi antaa kategorista painoa, maistuu enemmänkin markkinointikieleltä.

Aforismien kieliasu on muuttunut alkuajoista paljon. Jos joku Siljo aikoinaan käytti samaan kolmen rivin aforismiin puoli tusinaa pilkkua ja kolme ajatusviivaa, nykyisin löytyy vaihtelua välimerkittömyydestä Saab-kieleen. Hyvin yleistä on tavoitella ytimekkyyttä luopumalla lauserakenteesta kokonaan, kuivattaa kieli vain muistiinmerkinnöiksi, joiden rinnastuksella toivotaan saatavan riittävästi jännitettä. Tuosta sähkösanoma- ja määritelmätyylistä muutama esimerkki:

Yksityinen varallisuus - keko yhteisestä korresta. (Bisquit)

Kivi kengässä. Paino sydämessä. (Marita Engberg)

Korvaton kuppikunta. (Minna-Karoliina Heino)

Uskonto. Saattohoitoa. (Hannu Hirvonen)

Aakkoset. Maailman vahvin armeija. (Mariitta Hämäläinen)

Miehen tie: ura. (Sauli Karvonen)

Markkinatalouden selkäranka: tarpeettomat tarpeet. (Pekka Kejonen)

Puuta heinää, maiseman totta. (Eva Kyyhkynen)

Me särjetyt, me viiltävät. (Anne Hänninen)

Silmäteräni, viiltävin. (Lassi Kämäri)

Muoti, muotti. Motti. (Marko Laihinen)

Viisastuminen - paluuta ja luopumista. (Hilja Mörsäri)

Siinä vain muutama, tuo tyylikeino on aforismeissa tavattoman yleinen ja joillakin se yltyy maneeriksi asti. Täysilläkin lauseilla saa aikaan ryhdikkäitä mielipiteitä, kuten seuraavat esimerkit näyttävät:

Inflaatio on mahdoton ajatus. Rahan arvo ei laske koskaan. (Aleksi Ahtola)

Siipirikon virittäminen vaatii hetken. (Virpi Alanen)

Kiire vaatii aikaa. (Jussi Helminen)

Pörssissä on kaupan ilmaa ja oikeutta pilata se. (Olli Hyvärinen)

Kenet elämä särkee, hänet kuolema korjaa. (Raimo Koivistoinen)

On ohuesti kivaa. (Toivo Laakso)

Hidas meissä hengittää. Ilman on niin paljon. (Tiina Lehikoinen)

Neljällä sanalla ei voi. (Martti Vasamaa)

Laitapas luonnon herra perhoset lentämään rivit suorina. (Eero Suvilehto)

Kuten näkyy, kyllä kirjasta ajateltavaa löytää. Lukiessa pitää muistaa Envallin ohje vuodelta 1996, teoksesta joka summasi suomalaisen aforismin ensimmäisen vuosisadan: Helpoin tapa oppia inhoamaan aforistiikkaa on lukea sitä paljon, hajamielisenä ja kauan yhteen menoon. Tuolla tavalla lukien tämäkin kirja muuttuu nopeasti aika rasittavaksi. Pienin annoksin siitäkin saa varmasti paremman - jopa itseään paremman - vaikutelman.