29.6.2015

Funtsataan snadisti





Juhani Mäkelä: Funtsataan snadisti - Aforismeja ja oivalluksia Stadin slangilla (WSOY 2009, 142 s.)

Juhani Mäkelän kirjat ovat usein piristäneet jos tunnelma on muuten ollut alamaissa. Tosin tällä hetkellä ei kannata sitten muistaa että kirjailija ehti jo kuolla vuonna 2010. Vuonna 2009 hän toi kirjamarkkinoille kokoelman aforismeja Stadin slangilla.

Kirjan ensimmäinen puolisko on hänen omia mietteitään, ja niiden perässä on seitsemisenkymmentä sivua stadiksi muokattuja klassikkojen aforismeja, lausahduksia ja sananlaskujakin.

Murteet muuttuvat paljon yleiskieltä nopeammin, joten tämäkin teos on kieleltään hyvin tekijänsä näköinen, esipuheessa hän toteaa valtaosan käyttämästään sanastosta olevan sodanjälkeiseltä ajalta, hieman 70- ja 80-lukujen kerroksilla kuorrutettuna. Nykynuoret taitavat kuitenkin tuntea taas aivan erilaisen slangin.

Mäkelän mietteet ovat odotetun keveitä, esimerkkeinä:


Kakru oppi bamlaan, mut ei pitään päätään kiinni.


Kun fogeli shungaa Stadis, mitä vetoo, et se on jonku tyypin känny.


Fitti kohtalo: julkkis, ketä kukaan ei tsennaa.


Kaikist södeintä musaa, ku hilut putoo jasson lodjuun.


Kuuluisien mietelauseiden tyyli on näiden esimerkkien tapainen:


Hamnasin, hogasin, finstasin. (Gaius Julius Caesar)


Se ku ei tee duunii, sen ei tartte kans skruudaa. (V.I. Lenin)


Gimma oli Jumalan toka moka. (Friedrich Nietzsche)


Tulis gamlaks et sais leveillä. (Suomalainen sananlasku)


Parempi bylsii ku eldaa. (Raamattu, kirjassa Biblu, 1 kor. 7:9 )


Ota iisisti - ku venttaat snadisti, eguki steppaa. (Afrikkalainen sananlasku)


Lähteistä on mainittu nimi, elinvuodet, ammatti ja kansalaisuus stadiksi käännettynä.

Koska useimmat meistä tarvitsevat pientä käännösapua, lopussa on käytettyjen slangisanojen suomennokset ja viimeksi vielä henkilö- ja lähdehakemisto.

Kirjaa lukiessaan voi miettiä painaako enemmän se, mitä sanoo vai se, miten sanoo. Slangi tuoreuttaa monen tutunkin lausahduksen.




  (tässä kesälukemista, nimensä väärttiä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.