Loma on puolivälissä. Kun siipalla
oli parin päivän vapaa työviikon jälkeen, päätimme ryhtyä
uusioteineiksi ja lähteä vanhan ajan telttaretkelle vähän
kauemmas Suomeen. Retkikohteet valitsimme tietysti linnuston mukaan.
Helteisestä etelästä lähdimme
maanantaina iltasella kohti koillista. Ajatuksena oli ensi alkuun
pistäytyä Sotkamossa, missä on ollut jo kolmatta viikkoa sellainen
idänkäki jota vääntäjätkään eivät ole pystyneet täysin
korruptoimaan risteymiksi, joita eivät suostu omista
ohotanlokeistaan edes tutkimaan.
Etelässä oli lämmintä mutta
Kainuussa satoi, varmaan ainut paikka Suomessa missä satoi. Tulimme
Sotkamoon joskus aamukahden aikoihin, tietysti väärään paikkaan
kun muistinvaraisesti Teerijärviä haeskelin. No, siellä minne
jouduimme olikin vastassa vain turvesuo, valtavasti hyttysiä ja
metsokukko tienvarressa.
Lunttasimme uudet koordinaatit ja
huomasimme linnun olevan lähes 50 kilometrin päässä etelässä, tulosuunnassamme, olimme ajaneet jo sen ohi.
Sinne saapuessamme paikalla oli kuulemma Turusta lähtenyt pariskunta
joka oli päivystänyt paikalla eilisillasta alkaen koko sateisen yön käkeä kuulematta.
Kävelimme Seijan kanssa kahteen kertaan tien päästä päähän ja
kun toinen pariskunta teki pettyneenä lähtöä, Lappiin kun tarkoituksensa oli mennä, mekin menimme verkalleen takaisin autolle
ja lähdimme etsimään nukkumispaikkaa. Pysähdyimme kuitenkin vielä
kerran kuuntelemaan Teerijärven kohdalle ja tietysti nyt idänkäki
sitten aloittikin puputuksen. Se liikkui järven rannan tuntumassa
paikkaa vaihdellen ja kai sateen loppumisen innoittamana päästeli
jatkuvasti puputustaan, jonka sävy oli vähän kuin pulloon olisi puhaltanut.
Teltan pystytys onnistui kun löysimme Kajaanin tien varresta metsätiepiston päästä
sopivan rauhallisen ja tasaisen paikan kymmenkunnan kilometrin
etsimisen jälkeen. Kun saimme itsemme sisään, alkoi sade
uudestaan. Unta se ei häirinnyt, paitsi vasta puolilta päivin kun
yltyessään se alkoi työntää vettä sisällekin. Se pakotti
pakkaamaan varusteet ja lähtemään eteenpäin.
Ajattelimme seuraavaksi yrittää
Liminkaan. Melkoisen harhailun jälkeen onnistuimmekin tulemaan
Virkkulaan, ja tietysti sinne tornille. Iltapuoli oli tyyni, mutta
totta kai täälläkin piti alkaa sateen. Sitkeästi tihkussa seisten tuli
kuitenkin havaittua kaikkea lampaista hietatiiraan, ja huojentuneina ajattelimme
lähteä etsimään seuraavaa makuusijaa. Sitä etsien päädyimme
Raahen kautta Vihantiin asti, mistä onnistuimme löytämään peräti
laavun, Puuronevan tuntumasta. Paikka oli kuitenkin niin täynnä
hyttysiä ja lisäksi oudon pahan hajuinen, liekö lähellä joku mädäntyvä raato, että suosiolla palasimme ylös
mäen päälle ja perustimme telttamme sinne. Unille kävimme ennen
yhtätoista ja nukuimmekin saman tien.Todella väsyneitä olimme.
Seuraavana aamuna heräsimme pirteinä
jo aamuviiden jälkeen. Kun uni ei kerran enää maistunut, kasasimme leirimme ja lähdimme takaisin
kohti etelää. Viitasaaren Heinä-Suvanto on jäänyt takavuosina
mieleeni hyvänä retkipaikkana joten siellä päätimme käydä. Tie
77 Kuopioon oli heti alussa poikki, kuppaisen kiertotien jälkeen
saavuimme kuitenkin luontopolun alkupäähän. Ajon aikana radiosta kuuluvat alueuutiset varoittivat meitä jo etukäteen: Heinä-Suvannon pitkosten ja tornien kunto on hoidon puutteessa päässyt rapistumaan ja kuulemma kunnostuksesta oli päästy nyt sopuun paikkakunnan, vapaaehtoisten ja Metsähallituksen kesken, korjausta on luvassa lähiaikoina.
Pitkokset olivat todellakin lahonneet ja kerätty enimmäkseen pois kasoihin. Jäljelle jääneet pätkät olivat lahoamassa ja sateen liukastamat. Varoituslappujen sijaan olisimme nähneet mieluummin vaikka minkkiverkosta tms tehdyt liukuesteet lankkujen päällä, mutta varovasti liikkuen noillakin kulkemaan pystyi. Itäiselle tornille tulijaa tervehtivät varoitukset kiipeämisestä, mutta ylös mie kuitenkin menin, Seija ei enää uskaltanut. Kurki- ja joutsenpareja näkyi tasaisesti pitkin nevaa ja heinikkoa, taivaalla hiiri- ja nuolihaukkoja sekä korppeja. Polun varressa varoittelivat pesivät pohjantikat. Emme lähteneet enää toiselle tornille vaan pettyneinä paikan rappioon lähdimme etsimään muualta toista evästyspaikkaa. Sellaisen löysimme läheltä Suonenjokea, järven rannasta pikkutien varresta. Ruokaillessamme viereen ilmaantui viiden heinäsorsan poikue, orvot ilman emoaan. Täysinoppineet pullasorsanalut saivat mitä halusivatkin, ja lähtivät kupu pullaa pömpöllään jonossa takaisin järveen.
Pitkokset olivat todellakin lahonneet ja kerätty enimmäkseen pois kasoihin. Jäljelle jääneet pätkät olivat lahoamassa ja sateen liukastamat. Varoituslappujen sijaan olisimme nähneet mieluummin vaikka minkkiverkosta tms tehdyt liukuesteet lankkujen päällä, mutta varovasti liikkuen noillakin kulkemaan pystyi. Itäiselle tornille tulijaa tervehtivät varoitukset kiipeämisestä, mutta ylös mie kuitenkin menin, Seija ei enää uskaltanut. Kurki- ja joutsenpareja näkyi tasaisesti pitkin nevaa ja heinikkoa, taivaalla hiiri- ja nuolihaukkoja sekä korppeja. Polun varressa varoittelivat pesivät pohjantikat. Emme lähteneet enää toiselle tornille vaan pettyneinä paikan rappioon lähdimme etsimään muualta toista evästyspaikkaa. Sellaisen löysimme läheltä Suonenjokea, järven rannasta pikkutien varresta. Ruokaillessamme viereen ilmaantui viiden heinäsorsan poikue, orvot ilman emoaan. Täysinoppineet pullasorsanalut saivat mitä halusivatkin, ja lähtivät kupu pullaa pömpöllään jonossa takaisin järveen.
Savon sää oli pilvinen, tuulinen ja
kolea. Kun saavuimme Kouvolaan, lämpö nousi yllättäen
kaksinkertaisiin astelukemiin ja lämmin jatkui edelleen Vantaalle
asti. Hitaasti alkaa tämä kesä, mutta ehkä hellettä on luvassa
sentään viikonlopuksi.Univelkaa retkestä jäi, vaikka teltassa nukkuminen on yllättävän rauhallista ja uni hyvää, kunhan vesi ei pääse yllättämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.