22.6.2015

Juhannusta Jurmossa V






Seuraamiamme hiiripöllöjä on kohdannut onnettomuus. Ilmeisesti toinen poikasista on hukkunut Kappelin hautausmaan kasteluvesitynnyriin. Tai ainakin uskomme niin kun nuorehko pariskunta kertoi meille löytäneensä sieltä eilen illalla rengasjalkaisen haukan tai pöllön raadon.


Vielä eilen aamulla molemmat pöllönpojat näkyivät Männikön laidassa kerjäämässä, tänä aamuna kuului ja näkyi vain yksi, sekin Kappelin kulman pihlajassa. Se oli sääli, Näkki vei kuten monet muutkin pienet lapset eikä tämän emo ollut sitä siitä varoittanut.


Tänä aamuna sain uuden jurmonpinnan, aika poikkeuksellista kun täällä on 45 vuoden aikana tullut viettäneeksi sentään satoja päiviä. Staijailin aamuvakiolla tilapäisesti yksin kun Seija oli tekemässä aamuista juoksulenkkiään Männikön ympäri. Yllättäen mäntyjen välistä metsän länsilaidasta nousikin varovaisesti astellen komea kolmipiikkisin sarvin varustautunut hirvisonni. Se pysähtyi harjun laelle ja kääntyi katsomaan taakseen, arvasin että kohta sieltä tulee hölkkääjä samaan suuntaan. Hirvi ei jäänyt sitä odottamaan vaan kevyttä ravia kiviä väistellen laskeutui Sorgenin suuntaan häviten metsään. Seijahan sieltä oli tullut ja ajatellut pysähtyä ottamaan otuksesta kännykällä kuvan, hirvi ei kuitenkaan ollut poseeraavaa tyyppiä.


Taisimme olla ainoat tuolloin aamuviiden aikaan jotka tuon näimme. Se ei kuitenkaan näyttänyt poistuvan saaresta joten lienee hyvä mahdollisuus yhyttää se uudestaan jostakin saaren metsiköistä. Kohtalainen uimamatka tuolla on kyllä takanaan, yhteysaluksellakin kuluu tunti kun se ajaa tänne Aspöstä ja toinenkin jos tulee tänne Nötöstä. Todellakin: montakohan hirveä tälle saarelle on ikinä uimalla kesäaikaan tullut...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.