Juhannusta Jurmossa IV

Pari päivää tulomme jälkeen juhannusaattona länsireitin eteläisen päätepisteen tuntumasta löytyi hallin raato. Kaikesta päätellen se oli tullut siihen aivan äskettäin, se oli vielä täysin ehjä ja nahkakin vahingoittumaton emmekä torstaina olleet sitä siinä vielä nähneet.

Juhannuspäivän laskentakierroksen jälkeen tarkistimme että raato oli edelleen paikoillaan. Nyt sen silmä oli jo ehditty puhkaista ja nahkassa alkoi näkyä rantasomerikon hankausjälkiä, raadon vedenpinnan yläpuoliset osat olivat jo kärpästen peitossa. Sisikalutkin olivat pullistuneet eilisestä. Heikko merenkäynti oli siirtänyt raatoa kymmenisen metriä löytöpaikasta länteen.

Juhannussunnuntaina kävimme taas raadolla ja nyt sattui paikalla olemaan satamassa veneineen aikaa viettävä lintumies. Porukalla vedimme raadon takajaloistaan rantasomerikolle, mukanaan olleella puukolla kaveri viilsi auki hyljevainaan mahanahan ja nyt voidaan kai odottaa että katettu pöytä maittaa ruokailijoille. Paikalla olikin jo tilannetta seuraamassa saaren korppipoikue ja muutama iso lokki, lähistöllä pyöri pari merikotkaa. Kaiketi tullessamme raadon päällä istuneet merilokit olivat jo onnistuneet kaivamaan esiin hylkeen peräsuolen ja yrittivät tunkeutua paremmille apajille tuon takaoven kautta. Kaveri jäi kameroineen paikalle odottelemaan uskaltaisivatko lähistölle jääneet kärkkyjät palata, me jatkoimme matkaa asemakäynnin ja käsien desinfioinnin jälkeen itäpään kierrokselle.

Pari kuutin nahkaa on tämän retken aikana rannoilta taas löytynyt, lienevät tulleet Jurmoon aallokon tuomina koska maaliskuussa ei saaressa kuutteja ollut. Elävät hallit ovat parina iltana huhuilleet itäpuolen luodoilla jokusen kilometrin päässä.

Maanantain länsilenkin päätteeksi kävimme taas katsomassa miten hylkeenraato jaksaa. Se oli saanut runsaasti seuraa. Parisenkymmentä varista kärkkyi kehässä vuoroaan kun avatun mahan päällä repivät meri- ja harmaalokit parhaita paloja omiin vatsoihinsa. Vähän matkan päässä istui kivellä kolme kylläistä rengasjalkaista korpinpoikaa. Raato haisi oksettavalta, sen mahapuoli oli jo miltei luihin asti kaluttu. Tätä vauhtia ei kestä kuin muutaman päivän kun jäljellä on pelkkä nahka ja luuranko. Ehkä ne sitten hoitelee kettu, jonka jälkiä näkyy edelleen pitkin saaren hiekkakenttiä.


Maanantain aamuvakiolla kuului sentään kaakosta tuttujen hallien uikutus. Länsilenkkiä tehdessämme tuli meitä tutkimaan lounaisriutan kärjessä ollessamme ihan eläväkin halli, joka tarpeeksi katseltuaan sukelsi jonnekin idän suuntaan.

Tiistaina, lähtöpäivänä, raato oli tämän näköinen. Sillä ruokaili aamuvarhaisesta lähtien koko joukko lokkeja, korppeja, variksia ja merikotkiakin. Haju tuntui jo satojen metrien päästä, mutta se ei tuntunut ruokailijoita haittaavan.