Perinteinen vuoden alku

Otsikko on hiukan liioitteleva. Autoretken Porkkalaan olen uudenvuodenpäivänä tehnyt vain kerran aiemmin, vuonna 1988 jolloin olin edeltävänä syksynä juuri hankkinut ajokortin, aika vanhalla iällä, lähemmäs neljääkymmentä, ja joulun välipäivinä vielä ensimmäisen autonikin. Tuo retki 27 vuotta sitten oli ikiensimmäinen kerta kun omin nokin autolla liikkeellä olin. Jos perinteisintä lintuvuoteni aloitusta etsisin, se olisi varmaan talvilintulaskentakierroksella käynti, niitä on varmaan tullut tehtyä yli parikymmentä. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole yhtään reittiä vastuullani.

Sää tasan 27 vuotta sitten oli lumituiskuinen, pakkasta oli juuri hitusen nollan alle joten keli oli liukas eikä näkyvyyttä juuri lainkaan. Porkkalaan kuitenkin teki jääräpään mieli vaikka kävelykierros olisi ollut viisaampi valinta. Todella hiuksianostattava tuo retki oli, kaikki taidot piti käyttää että tiellä pysyi ja muiden autoilijoiden tehtäväksi jäi väistellä sen verran ettei kolaria tapahtunut. Mutkallista Porkkalan tietä pääsin sentään kyläkaupalle ja pienvenesatamaan asti, kärkeen johtavalle tielle en enää uskaltautunut. Lintuja en nähnyt missään. Kaupalta ylös yrittäen mäki oli peilijäätä ja vihdoin pääsin montusta ylös peruuttaen, sen verran muistin ajovinkkejä etuvetoisen kanssa kuulleeni. Paluumatkalla jäin tuulisille pysäkeille pari kertaa lintuja etsimään mutta enimmät päivän kymmenestä lajista tulivat silti kotikulmilta. Suurin päivän ”harvinaisuus” oli lapinharakka jossakin kehäkolmosen tienvarsipuskassa, sen sentään uskalsin ajon lomassa vilkaista määrityksen arvoisesti.

Tänään keli oli sumuinen ja kostea, lämpöä pari astetta. Päätiet olivat sulaneet paljaiksi, mutta pikkutiet olivat liukkaan jään peittämät, hiekkaa ei näkynyt kuin jään alla ja tien reunoissa paikoitellen. Tällä kertaa pääsin sentään ihan kärjen parkkipaikalle, tosin jarrua tai kaasua ei sopinut painaa juuri lainkaan, auto kääntyi aina herkästi sivuttain nastoista huolimatta. Luotsiaseman tienhaaran viereisellä hirviniityllä oli ruokailemassa metsäkauris kuten muuten varsin usein muulloinkin.

Polkukin kärkeen oli liukas, mutta onneksi auton takakontista löytyivät kenkien pohjiin vedettävät irtonastat. Jo kotikulmien ruokintapaikoilta oli retken pohjaksi löytynyt viitisentoista lajia, matkalta pari lisää. Huono näkyvyys rajoitti merinäkymät muutamaan sataan metriin, mutta perusvesiäisiä löytyi sentään, ja lokkeja. Rantaa partioivien kalalokkien peesissä meni sitten vähän odotettuani myös paikallinen nuori pikkukajava. Olin jo lähdössä takaisin kun huomasin aivan edestä kiitävän pienen linnun, sain sen heti putkeeni ja yllätys oli melkoinen kun se paljastui talvipukuiseksi pikkuruokiksi, minun ikäiseni muistavat sen paremmin jääkyyhkynä. Siitä se lenteli ihan veden pinnassa rantaa sadan metrin päästä seuraillen suoraan lounaaseen, minne hävisi.

Noin hyvän onnen jälkeen ei kehtaa juuri enempää pyydellä ja lähdinkin sitten takaisin autolle. Tälläkin kertaa parkkipaikalta nouseva jyrkkä mäki oli autolle ensiyrittämällä liian haastava mutta toisella kertaa se jo meni huipulle asti, peruuttelemalla ei tarvinnut sentään koettaa. Niityllä seisoksi edelleen sama kauris, ja onnekkaasti selvisin vielä vastaantulevasta autostakin, vaikka sille tuntui liukkaus asettavan ihan samoja ellei pahempiakin ongelmia tiellä pysymiseksi. Paluumatkan kiersin Vårnäsin kautta, siellä oli vielä lisää samaa luistelukeliä. Lintuja ei kuitenkaan vastaan enempää tullut.

Kehäkolmosella pysähdyin viimeiseksi vielä Träskändan puistossa kävelläkseni. Lintulautojen kyttäys palkitsi vielä paikallisella nakkelilla. Kun viiden tunnin kierroksen jälkeen tulin kotiin, pääsin laskemaan että tämä vuosi alkoi tavallista paremmin, 27 lajilla. Ei tuo kuitenkaan innosta tänäkään vuonna pinnoja keräämään, kunhan näitä päiväretkiä jatkan kuten tähänkin asti.