Lupa nähdä lintuja

(Vai lapinpöllön muka näit)

Taas kuohuu turkulaisten ornitologien Ukuliverkossa. BirdLifen ylläpitämän Tiira-havaintotietokannan paikalliset yhdistyskäyttäjät ovat piilottaneet eli käytännössä poistaneet joidenkin henkilöiden sinne kirjaamat havainnot.

Joskus kauan sitten lintuharrastus oli ornitologiaa. Tutkittiin pihapiirin tai kotikunnan lintuja, jonkun itselleen läheisen lajin pesintää tai käyttäytymistä ja tietysti seurattiin kevään ensimmäisten muuttolintujen saapumista, kurkien muuttoauroja ja haaveiltiin pääsystä Suomenlahden rannoille seuraamaan arktisten vesilintujen vyöryä kohti Vienaa ja Siperiaa.

Sitten ilmaantui bongaus, lajilistoilla alettiin kilpailla. Kilpailu loi välittömästi eripuraa. Jotkut näkivät lintuja, yleensä ne, joilla oli eniten aikaa ja sitkeyttä retkeillä tai vain muita tarkemmat silmät ja korvat. Toiset eivät ehtineet itse etsimään hyviä havaintoja vaan kävivät ”varmistamassa” toisten löytämiä lajeja tai ”opiskelemassa” löydettyjen harvinaisuuksien ulkonäköä. Jos lintua ei löytynyt, alettiin herkästi epäillä ettei sitä ollut siellä koskaan ollutkaan.

(Väänsit, nuo mitään lapinpöllöjä ole)

Kun tuo pettymys sattui pari kertaa jonkun henkilön ilmoittaman havainnon varmistajille – nykyisin sanottaisiin suoraan bongareille – alkoi ilmoittajan maine rapautua. Puhuttiin käpyilijöistä, vääntäjistä jne, tietysti selän takana ja varoiteltiin toisia bongareita uskomasta tuon henkilön havaintoja. Noina vanhoina aikoina lintukuvaus oli harvojen harrastus eikä harvinaisuuksia päästy juurikaan dokumentoimaan, pelkkä kuvaus linnusta ja havaintotilanteesta oli usein ainoa todisteena tarjottu. Joskus tuo kuvaus paljasti että havainnossa oli jotakin mätää, mutta yleensä kuvauksessa tai havaintotilanteen selostuksessa ei ollut mitään sellaista jonka perusteella havainnon oikeellisuutta voisi kyseenalaistaa. Huonon maineen saaneet ornitologit huomasivat pian kuitenkin ettei heidän ilmoituksiaan ruodittu ihan samoin kriteerein kuin ns hyvämaineisten, kun neljä vuosikymmentä sitten alettiin noita havaintoilmoituksia käsitellä valtakunnallisissa ja alueellisissa ”rariteettikomiteoissa”.

Harvinaisuushavaintojen esitarkastus ja niiltä vaadittavat dokumentit ovat tietysti perusteltuja, sitä tärkeämpiä mitä suurempi on havainnon tieteellinen arvo. Mikään ei kuitenkaan puolla sitä että joidenkin henkilöiden havaintoihin luotetaan enemmän tai vähemmän kuin toisten. Kriteerien pitää olla kaikille samat ja jos havainto hylätään, hylkäysperusteissa pitää puhua niistä yksityiskohdista jotka puhuvat tehtyä määritystä vastaan tai niistä jotka katsotaan havainnon hyväksymisen kannalta oleellisiksi mutta joita ei dokumenteista näe eikä havainnon tekijöistä, joukkopsykooseista ja muusta kateuteen perustuvasta mustamaalauksesta kuten nyt on monesti sorruttu tekemään.

Rengastustoimistolla oli aikoinaan, kaiketi vieläkin, tapana antaa eritasoisia lupia lintujen rengastukseen. Niitä voi joskus olla yhden lajin tutkimuskohtaisesta luvasta ns yleislupiin. Niiden tarkoitus oli tietysti ohjata rengastustoimintaa tieteellisempään suuntaan ja rajoittaa kaikkeen metsästykseen liittyvää paukkuahneutta eli keskittymistä määrään laatua enemmän. Jos tuo henkilöiden maine vietäisiin samaan malliin, se tarkoittaisi että joillakin henkilöillä olisi lupa nähdä vain talitiaisia ja viherpeippoja kun taas toiset saavat nähdä mitä tahansa. Pahaa pelkään että jotkut näkisivät jopa itsensä pätevinä noita lupia jakamaan. Sitähän tuo joidenkin henkilöiden havaintojen piilottaminen suurelle yleisölle tarkoitetusta julkisesta tietokannasta tarkoittaa.

Kaikki on siinnyt jälleen kerran bongarien kateudesta. Luulisi olevan itsestään selvää että bongarit edellyttävät toisiltaan ja vähintäänkin itseltään pinnan kuin pinnan hyvää dokumentointia. Tätä on kuitenkin turha toivoa. Kun joku on jossakin linnun luotettavasti nähnyt, se ilmaantuu lukemattomien bongareiden listalle ihan siitä riippumatta mitä nuo ovat siinä paikan päällä havaitsemaan sattuneet. Naapurin huuto riittää dokumentiksi kaikille muille. Ornitologeissa oli vielä herrasmiehiä, bongareissa heitä ei enää ole.

( tai onhan tuo vähän näköinen, ruksataan...)