Mustan Afrikan historiaa

Kimmo Laukkanen: Timbuktun takana – Afrikan esikolonialistinen kaupunkihistoria (Plataani 2003)

Kirjahyllyäni penkoessa käteen sattui tämäkin teos. Olen joskus hankkinut sen lukeakseni, mutta kun aihe ei ole aivan ominta aluettani, se on kiertänyt minua aina näihin päiviin asti.

Afrikan historiasta saa koulussa hyvin rajoittuneen käsityksen, tarjolla on toki tietoa Egyptistä faaraoiden aikaan ja Karthagosta roomalaisten uhkaajana. Mustaa Afrikkaa eli Saharan eteläpuolista maanosaa käsiteltiin ainakin omana kouluaikanani vain sitä mukaa kun valkoiset sitä ”löysivät” kolonialismin kilpajuoksun alettua. Edes sitä paljon aiemmin edeltänyttä islamilaista ekspansiota ei juuri koulukurssissa vastaan tullut. Tämän kirjan lähdeviitteistä huomaa ettei suomenkielistä kirjallisuutta juurikaan ole. Jonkun yliopistollisen oppikirjan lisäksi mainitaan pariin kertaan Paul G. Bahnin teos Kadonneet kaupungit (Otava 2001) joka sattumalta löytyy myös hyllystäni. Sekin antaa toki vain pari lyhyttä esimerkkiä siitä mitä mantereella on ollut tarjota sen historiasta kiinnostuneelle. Tämän kirjan käsittelemät asiat ovat siten pääosin aivan uusia minulle.

Harvasta vanhasta afrikkalaisesta kaupungista on jäänyt nähtäväksi raunioita, monumenteista puhumattakaan. Kiveä oli tarjolla rakennusmateriaaliksi vain harvoin, kuivaamalla valmistettua savitiiltä käytettiin missä se oli mahdollista. Puusta ja muusta orgaanisesta materiaalista tehdyistä rakennuksista ei yleensä ole jäänyt mitään nykypolville jos ei ota huomioon sitä että rakennustapa on säilynyt monin paikoin tähän päivään.

Kaupungistumisen syyt Afrikassa ovat samat kuin muuallakin: ammattien erikoistuminen, kauppa, maatalouden ylituotanto ja keskittynyt hallinto. Kirjasta opin että tiernapoikien Murijaanein kuninkaalla oli takanaan jo kolmen tuhannen vuoden dynastia ennen tapaamistaan Herooteksen kanssa Oulun Rotuaarilla. Kerma – Napata – Meroe ja näistä yhtenäinen jatkumo nykyiseenkin Etiopiaan asti osoittaa että myös kulttuurilla on tuolla syvät juuret. Meroe oli kirjallinen kulttuuri, sen kirjoitus samanikäistä kuin egyptiläisten hieroglyfit. Toistaiseksi kieli on pysynyt tutkijoille ratkaisemattomana. Opin myös ettei Saharan laajeneminen ole mikään uusi ongelma, se itse asiassa kasvatti kaupunkeja ajanlaskumme alun aikoihin läntiseen Afrikkaan. Itä-Afrikkaan kaupunkeja syntyi noin vuodesta 700 alkaen, sielläkin viitisen vuosisataa täkäläistä Turkua aiemmin.

Islam levisi mustaan Afrikkaan enemmän kauppiaiden kuin aseiden viemänä. Kauppiaille islam oli hyvin hyödyllinen, se tarjosi kaupalle yhteiset pelisäännöt. Uskon opiskelu synnytti alueelle ensimmäiset koulukaupungit joista yliopistokaupunki Timbuktu on legendaarisin.

Eteläisimmän Afrikan komeimmat rauniot ovat Suur-Zimbabwen muurit. Sen verran vaikuttavat ne ovat että pitkään kesti valkoihoisilta tunnustaa että ne ovat mustien rakentamia. Kaupunki kukoisti kultakaupan ansiosta ja saattoi kuolla kun musta surma lamautti Euroopan rahamarkkinat. Mitään dokumentteja tuosta eikä muistakaan mahdollisista tuhon syistä ole kuitenkaan säilynyt, sen verran vanhaa perua  tuo autioituminen oli. 

Urbanisaation tuho tuli usein ympäristön kantokyvyn romahtamisesta. Sadot pienenivät, vesi loppui tai suolaantui jne. Myöhemmin vielä orjakaupan paine pakotti väestön hajaantumaan piiloon ihmismetsästäjien tieltä.

Itäisen Afrikan rannikolle syntyi kaukokaupan voimasta pitkä ketju menestyviä kauppakaupunkeja. Satamia oli ja monsuunin mukana purjehtiminen oli helppoa. Yhteydet pelasivat Kaakkois-Aasiaan asti. Opin että sellainenkin kaupunki kuin Mogadishu syntyi jo toista tuhatta vuotta sitten ja eli kultakauttaan vuoden 1100 tietämillä, ennen kuin ruotsalaiset löysivät tänne Itämeren koillislaidalle, ennen Lallia ja Turun perustamista ja todella kauan ennen halla-aholaisuuden syntyä.

Afrikan kaupungit ovat olleet valtioita pitkäikäisempiä. Niin se on täälläkin missä maallamme on alle satavuotinen historia mutta Turku ja Porvoo tunnetaan jo keskiajalta. Valtiot syntyvät ja kuolevat mutta kaupungit pystyvät helpommin uudistumaan. Sitkeintä mallia edustaa Etiopian vaeltava pääkaupunki. Kymmenet tuhannet ihmiset ja heidän vielä isompi karjansa vaihtoi paikkaa pari kertaa vuodessa parin vuosisadan ajan. Luulisin että tuolla mallilla olisi kysyntää nykyisinkin taantuvien teollisuuspaikkakuntien pelastajana sekä meillä että itänaapurissa.