Elokuisia retkimuistoja

Kuluneena kesänä on ollut median mukaan ennätyksellinen helleputki, tai siis huomenna sivuaa ennätystä jos sinne asti jaksaa kantaa. Edellinen ennätys on kesältä 1973. Sen kesän vietin puoleksi Paimion keuhkotautiparantolassa. Riittävän terveen toipilaan paperit saatuani heinäkuun puolivälin jälkeen kiersimme Lähteenojan Jarin kanssa eteläistä Suomea parin viikon verran, ja kun sieltä kotiuduin, lähdimmekin elokuun alussa Rannikon Karin ja hänen serkkunsa kanssa autolla kohti Lappia ja Jäämerta. Juuri näinä päivinä kiertelimme Ruijaa ja Varangin rantoja ensi kertaa lintuja etsien. Kajavissa, kihuissa ja kahlaajissa riitti silloin kosolti ihmeteltävää. Menomatkalla olimme jo kompanneet lintuja Kittilässä ja paluumatkalla vielä paikkailimme havaintojamme Saariselällä ennen paluutamme itärajaa pitkin etelään.

Seuraava kesä olikin sitten sateisin pitkiin aikoihin. Sen muistan hyvin kun pyöräilin kesätyömatkojani Märyn sairaalaan. Sen elokuun linturetket, kuten kahta vuotta aiemmankin, kuluivat kahlaajia laskien Halikonlahden altailla. Vuonna 1975 elokuu taas kului Perniössä alkoholisteja huoltolassa valvoen, ja hiljalleen pimenevinä elokuun öinä valvontakierroksillani kuuntelin pitkin merenpintaa etelään muuttavien rantasipien ääniä ja lähikallioiden huuhkajien syyssoidinta.

Merelläkin on käyty, vuonna 1986 oltiin perheporukoilla kymmenen päivän retkellä silloisella Jurmon lintuasemalla. Kaunis oli keli silloinkin, ja siitä huolimatta kahlaajien muutto oli mukavaa. Muistelen että parhaimmillaan Itäsannoilla vilisti tuohon aikaan 12 pulmussirrin parvi kun siellä iltapäivisin aurinkoa otimme. Kanadanhanhia oli tuohon aikaan ilmaantunut jo Jurmoon mutta valkoposkihanhista ei vielä ollut tietoakaan.

Pari vuotta myöhemmin, 1988, olimme taas perheenä kaksi täyttä viikkoa Tauvon lintuasemalla heinäkuun lopusta elokuun kymmenenteen. Kahlaajia näkyi tietysti runsaasti sielläkin, ja myös noita Perämeren erikoisempia syysliikehtijöitä, kuten vaikka pohjansirkkuja. Männikön ja rantakoivikon rajoilta yllätti toisinaan riekkopoikueita, tai paremminkin kovaäänisesti räkättäen jaloista lentoon lähtevät riekkopoikueet yllättivät meidät täysin.

Noita vanhoja haviksia selaillessani tajusin etten ole kai koskaan tehnyt pidempää meriretkeä juuri tähän aikaan elokuun puolivälissä, saati lopussa, ja niinpä varasinkin sitten taas itselleni tämän alkavan viikon Jurmon lintuasemalta. Huomenna lähden, ja saa nähdä tuoko orastava säätilan muutos mukanaan mukavasti lintuja alkusyksyn saareen. Todennäköisesti myös tuulet ovat hajoittaneet sinilevälautat ja puhdistaneet rantojen kivet. Suojelualueen kulkurajoituksetkin ovat taas poistuneet joten voi käydä länsiriutankin kärjessä kurkistamassa mikäli uskaltaa sarvipääporukkaa lähestyä, ne kun tuntuivat heinäkuussa tykästyneen juuri niiden alueiden laidunmahdollisuuksiin.

Jurmon retkelle on nyt hyvä tilaisuus kun alkukuun marjastusretkien ansiosta pakastin alkaa taas olla täynnä mustikoita talvenvaraksi, ja puolukoiden kypsymiseen on vielä sopivasti aikaa.  Nuo marjaretket ovat muuten täyttäneet viimeksi kuluneiden kesien päivät näihin heinä-elokuun vaihteen aikoihin.